Toissapäivänä meloimme saaresta,
matka oli pitkä, nyt istun junassa,
ihmisten sivistys ympärilläni,
särkymättömät ikkunat.
Aurinko paistoi, sinä kastoit
kärventyneen ihosi veteen
jota et voinut juoda.
Saaret olivat kuin galaksit,
me kosketimme niiden rantoja.
Minä olen näiden sanojen
takana hyvin heikko,
pieni ja eläin.
Sinä et näe minua,
minä pidän korvani,
ne eivät kuule, niiden läpi
menee ääniä.
Missä minä olen?
Aurinko paistoi vedestä, mutta mitä
on auringon alla?
Kaupunkia ei ollut
rakennettu, minä kysyin itseltäni
kuka sen rakensi
ja mikä oli hänen valtansa.
Veden alle eivät hyttyset
yrittäneet.
Minä katselin sinun selkääsi
se oli aurinkoa pienempi mutta
ainetta. Sinä kelluit valon
ja varjon välissä, hiukset
levällään.
