PYSÄHTYNYTTÄ VALOA
Vieraassa kaupungissa,
vieraan vallan alla,
kun lentokoneet laskeutuvat,
sammuttavat siipensä
ja alkaa ilta,
kuolleen päivän varjo
pysähtyy puiden alle,
empii hetken,
ei tahdo päästää irti,
tämä hetki on uutukaisten äänten
tropiikin lintujen,
kaskaiden ja liikenteen.
Kaikki entinen on mennyt,
minä kuulen kuinka yö kutsuu,
olen nukkunut
mutta herään pian,
minun ruumiini unesta kylmä,
pesen kasvoni lavuaarissa
huoneen nurkassa,
rypyt otsalla syventyneet
minä katson itseäni
silmiin, sanon itselleni:
tänä iltana sinä elät.
Petersham, Australia, 18.5.2009
[...] Ilta on pitkällä, aikaa rajoitetusti. Ehdin kuitenkin laittaa Runorodeoon uuden runon. Se löytyy tästä [...]