Kaukaa tullut vesi (1996)

KAUKAA TULLUT VESI — RUNOELMA RÄPSÖÖSTÄ
Markus Jääskeläinen, Juhani Tikkanen, Jukka Hannula
Julkaisija: Manuscript -63
Julkaisuvuosi: 1996

Markus Jääskeläisen osuus Kaukaa tullut vesi -runoelmassa:

2.

Mies sanoo

tässä, tämän vieressä
nousee masto
johon kiipeän
unohdan kylmän sinun
asfalttisilmät

minä tuijotan tuulta
sinun hiuksesi
tulevat suuhun
et näe mille rannalle

lasket ankkurin

5.

Nainen sanoo

me kaksi
yhdessä, yksin
ystävät ja muuta,
mitä? jotain
sinä voit lähteä
mennä, vapaasti
mutta et usko sitä
sinä karkaat
nämä yhteiset vuodet leviävät
väliimme
kuin kaukainen maa
jonne matkustat

yksin

8.

Mies sanoo

sinun sydämesi
on tuulimylly, sen siivet
pyörähtävät 60 kertaa
minuutissa kuumasta
kylmään

olet kaunis katsoa
sinun lähelläsi

menettää pään

11.

Nainen sanoo

itse hirtit
itsesi
kahmit merta syliin
naisen mieltä
ei mies ei mikään
et uskaltanut

hukkua

14.

Houdini,
kahleiden, arkkujen,
ruoskien kuningas
sidottu
tuulimyllyn siipiluuhun.
Hän pyörii,
hänen kätensä etsivät
oikeaa avainta,
syljestä märkää.
Hän kiertää lukkoa, työntää
avaimen hellästi sisään.
Lukko avautuu, aukeaa,
levittää metalliset
jalkansa: Houdini,
hän on vapaa.
Me näemme hänen sinkoutuvan
mustan, puhuvan
meren ylle, räpyttelevän
varpusen, nousevan,
hänen suunsa avautuvan
rääkäisevän,
tiputtavan veteen
kultaisen avaimen.

17.

Mies sanoo

tämä maa on ahdas
minä tiedän
mitä meren takana
ja meren
pyörin jaloissasi

olen tiellä

20.

Nainen sanoo

lähde, kiipeä,
valloita!
minä en odota
minä tiskaan
sinun lapsesi maailman
kouluun
me runoilemme
mannerten väliset
ohjukset
me täytämme, lisäännymme
sinä näet meidät

mihin menet

23.

Mies sanoo

sinä lähdit
minä jäin
sinä panit
märän miehen kuivumaan narulle
pesit varpaat
ja varpaan välit
rakensit perheen
rautalangasta
minä rakastin sinua
en tiedä enää
sinun vikasi vai minun
en jaksa
mutta minä muistan
olin kelluva lauta
olin meressä
meren
aaltojen aaltojen aaltojen
alla
ei kukaan nähnyt minun
kyyneleitäni

paitsi sinä

26.

Nainen sanoo

olin autio planeetta
kuivunut saari
sinä heittäydyit
rantaan
et jaksanut hengittää
minä pidättelin
iloa
jalkojeni välissä
kunnes heräsit
raivasit
viidakkoon paikan
johon aurinko
ei päässyt
meri kuulunut

29.

Mies sanoo

minä ymmärrän
etten ollut yksin
sinä peitit
minun silmäni
mutta et nähnyt
minun sisälleni
tämä saari
tämä meri jota
vartioit
ei ne sinua tunne
sinä käännyt
kadunkulmasta
sinua ei ole

32.

Nainen sanoo

en sano hyvästi
minä näen sinut
sinä astut junaan
nouset autoon, sinä lennät
olet kaukana
yksin, mutta minä
olen sinun jokaisessa
ajatuksessa,
kaipauksen katkonaisessa
liikkeessä
tarkoituksettomuuden
tummassa yössä
sinä kävelet minua vastaan
sillalla
me pysähdymme
rakennamme kodin
hullun maailman
liikenteen sekaan
halaamme sohvalla
hetken
tunnemme

rauhaa onnea
rakkautta

35.

Tuuli yltyy myrskyksi,
katkoo puhelinpylväät,
ne kaatuvat tielle.
Minä en ole kotona, puhun paikasta
jossa en ole ollut
josta en mitään tiedä
ja jota lakkaamatta tuijotan.
Tästä hetkestä
joka alkaa ja päättyy,
minun elämäni,
kuin aalloissa keinuva lokki

38.

Auto on vanha me istumme sen sisällä,
vie meidät vuorten väliin
jossa valo
jossa pensas ei pala
minun leukani tärähtävät polviin
minä puhun minä
olen se
me ajamme autioon maahan
silmät kiinni musta
laulu
nielee pilvet

41.

tämä maa on nainen
jota en rakasta enää,
kävelen tuntureiden välistä
tasaiselle maalle,
tulee kylmä, suo, kengät kastuvat,
uppoan nivusia myöten, minun naiseni
kietoo kätensä kaulaani
upottaa pääni veteen
minä kuolen näen rannan
meren johon suomi loppuu

44.

Sokea on syntymä,
ystävät poissa.

Kirjoitan nimeni
vieraskirjaan:

en käynyt täällä

Kaukaa tullut vesi
© 1996, Jukka Hannula, Markus Jääskeläinen ja Juhani Tikkanen
ISBN 952 -5129-00-4