Runorodeo

Galaksit

Markus Jääskeläinen — Thu, 22 Dec 2011 11:24:33 +0000

Toissapäivänä meloimme saaresta,
matka oli pitkä, nyt istun junassa,
ihmisten sivistys ympärilläni,
särkymättömät ikkunat.
Aurinko paistoi, sinä kastoit
kärventyneen ihosi veteen
jota et voinut juoda.
Saaret olivat kuin galaksit,
me kosketimme niiden rantoja.
Minä olen näiden sanojen
takana hyvin heikko,
pieni ja eläin.
Sinä et näe minua,
minä pidän korvani,
ne eivät kuule, niiden läpi
menee ääniä.
Missä minä olen?
Aurinko paistoi vedestä, mutta mitä
on auringon alla?
Kaupunkia ei ollut
rakennettu, minä kysyin itseltäni
kuka sen rakensi
ja mikä oli hänen valtansa.
Veden alle eivät hyttyset
yrittäneet.
Minä katselin sinun selkääsi
se oli aurinkoa pienempi mutta
ainetta. Sinä kelluit valon
ja varjon välissä, hiukset
levällään.

Filed under: Uncategorized

Moottorisahan varjo

Markus Jääskeläinen — Thu, 22 Dec 2011 11:21:30 +0000

Moottorisahan varjo
puun juurella,
oksat roikkuvat
veden yllä,
lehtien kätkössä
kuolemantuomion
saanut mies.

(Matteus 3:10)

Filed under: Uncategorized

Kirje kotiin

Markus Jääskeläinen — Thu, 22 Dec 2011 11:16:45 +0000

KIRJE KOTIIN

Minä kirjoitan sateesta
bussin ikkunassa.
Pisarat vierivät vaakasuoraan,
jokaiselle pysäkille
jää ihminen: vain minäkö
en tiedä mihin
olen menossa?

Filed under: Uncategorized

Päätin jättää menneen

Markus Jääskeläinen — Thu, 22 Dec 2011 11:14:51 +0000

Päätin jäättää menneen

              ja jatkaa tästä missä nyt olen

konkreettisesta tilanteesta

              jatkuvasti muuttuvasta

minä käyn kaupassa

              kauppaan on matkaa

kävelen puiden ali, ylitän

              ison tien, odotan valoissa

kun pääsen tien yli

              alkaa kuumottaa

päivä on ollut harmaata, vettä

              tihkunut, sää kun ei tiedä

kuinka pukeutua

              tien varrella vieri vieressä

siirtolaisten rakentamia taloja

              kaukana kotoa ruusut

kukkivat on keskitalvi

              verannan halogeenivalossa

muovipöytä, valkoiset

              muovituolit

kuinka näitä kaarevia

              parvekkeita kuvailisin, rosoisia

vauvankakan värisiä tiiliseiniä

              hänen mustat silmänsä

ikkunan takana

              ennen seuraavaa risteystä

pihatien reunassa

              appelsiinipuu

sen oranssit hedelmät

              kuin pimeään

iltapäivään sytytetyt

              kypsät lyhdyt

lähiön lauhkeassa

              ilmassa, matkalla

ostoskeskukseen

              kaukana kotoa

Filed under: Uncategorized

Minä nukuin

Markus Jääskeläinen — Thu, 22 Dec 2011 10:20:19 +0000

Minä nukuin, en kuullut sydämesi ääntä,
sinä makasit vierelläni,
odotit sanaa johon aueta.
Kuin käsi. Kuin kukka. Kuin idea
jonka aika on tullut.
Minä nukuin.

Filed under: Uncategorized

Dog Asleep

Markus Jääskeläinen — Wed, 15 Jun 2011 22:56:09 +0000

dog asleep
between us
his head
on my own chest
his bum against
your breasts
a link
in a chain

Filed under: Poem, Runot

On the coast of Norway

Markus Jääskeläinen — Tue, 28 Dec 2010 11:51:56 +0000

On the coast of Norway the fjords carry
seawater deep into the inland,
the smell of sea stuck
to the nets hanging on
the wall of a fisherman’s hut,
a large fish head
nailed in the middle of the door,
how long since some one
has lived here,
rolled up his sleeves,
pushed his fingers
into the guts of the day,
the film-reels of long nights
rolling in mind,
swimming in contest with the moon,
black water, sharp stones,
the depth you run from
scraping your knees to make them bleed,
fall into the inconsequential
decisions of life,
the empty days following one another,
nothing is as
you imagined in the beginning,
the loneliness
stronger than the man,
a woman you cannot hook
in these depths,
there’s a blue back of a whale
rising from the water,
the gulls sprinting
on to their wings, descending,
it’s calm again.

28 12 2010

Filed under: Uncategorized

Norjan rannikolla

Markus Jääskeläinen — Tue, 28 Dec 2010 10:57:27 +0000

Norjan rannikolla vuonot kuljettavat
merivettä syvälle sisämaahan
meren tuoksu tarttunut
kalastajatorpan seinällä
roikkuviin verkkoihin,
keskelle ovea naulittu
suuri kalanpää,
kuinka kauan siitä kun täällä
on joku asunut,
käärinyt hihansa, upottanut sormensa
päivän sisälmyksiin,
pitkien öiden kuvanauhat
pyörivät mielessä,
kilpauinti kuun kanssa,
mustaa vettä, teräviä kiviä,
syvyys jota paetessa
repii polvensa verille,
kaatuu elämän
mitättömiin päätöksiin,
tyhjinä toistuviin päiviin,
ei mikään ole
kuten alussa kuvitteli,
yksinäisyys
miestä väkevämpi,
naista näillä syvyyksillä
ei saa onkeensa,
vedestä nousee valaan
sininen selkä,
lokit pyrähtävät
siivilleen, laskeutuvat,
on tyyntä jälleen.

28 12 2010

Filed under: Runot

To travel by train through the desert of night

Markus Jääskeläinen — Sun, 09 May 2010 02:22:55 +0000

To travel by train through the desert of night,
to leave the houses and streets,
to step on the platform,
to climb on the steps of the train
one foot on the way already.
To lift the baggage
through the door of the carriage,
to walk along the aisle,
to peep into sleeping compartments,
to open the door of one’s own compartment,
to lower the bags on the floor,
to sit down –
happy to have made it,
to have just begun,
to have escaped the rain.
And the train jerks into movement,
moves slowly forward,
accelerates, finds the balance
of speed,
glides on its own weight
beyond the last lights of city,
and nothing holds
one in place any longer;
one is free
and loose,
breathes the scent of fields,
the grass burning in the dark, far away.
A late bicyclist has stopped
at the level crossing, beneath a lonely light,
into a photograph;
unhurriedly the gazes meet
in the window and beyond the window,
the wind ruffles up the hair for a moment,
the eyes in the train window,
a hardly recordable flash:
the train is gone.

Filed under: Uncategorized

Matkustaa junalla yön aavikon halki

Markus Jääskeläinen — Sun, 09 May 2010 01:56:50 +0000

Matkustaa junalla yön aavikon halki,
poistua taloista ja kaduilta,
astua asemalaiturille,
nousta junan rappuselle toinen
jalka matkalla jo,
nostaa matkalaukku
vaunun ovesta, toinen,
kävellä käytävää,
kurkkia makuuosastoihin,
avata oman osaston ovi,
laskea laukut lattialle,
istahtaa alas
iloisena että on ehtinyt,
että on juuri alkanut,
selvinnyt sateesta,
ja juna nytkähtää liikkeelle,
liikkuu hitaasti eteenpäin,
kiihdyttää, löytää vauhdin
tasapainon,
lipuu omalla painollaan
kaupungin viimeisten valojen taakse
eikä mikään pidä enää kiinni,
on vapaa ja irti, hän hengittää
peltojen, puiden, tähtien tuoksua,
kaukana pimeässä palaa heinä,
myöhäinen pyöräilijä pysähtynyt
tasoristeykseen, yksinäisen valon alle,
valokuvaan,
kiireettä kohtaavat katseet
ikkunassa, ikkunan toisella puolella,
tuuli tuivertanut hetkeksi hiukset,
silmät junan ikkunassa, tajuntaan
tuskin tallentuva välähdys:
juna on poissa.

Filed under: Uncategorized