Muutama sana kissasta

Yö on sanoista raskas. Minä istun, odotan,
kuuntelen kuinka koivujen lehdet suhisevat tuulessa.
Pyöreäkupuinen katulamppu seisoo kadulla,
kodittoman valo, se valaisee märän asfaltin,
pensaat joiden kätköissä kissat itkevät kolkkoa
ikävää yöstä, elämästä toiseen.

Paitsi tämä minun. Se ei suostu astumaan ovesta.
Se hyppää syliin, kävelee näppäinten yli, nousee
näyttöpäätteen päälle ja ryhtyy tuijottamaan pimeään.

Sen tassuista jää jälki tekstin pinnalle.

*

Kissa kulkee alakerran ikkunasta omia aikojaan.
Minä annan sille vapauden, se antaa minun nukkua.
Joskus herään kuitenkin: kissa tuo yön saalista
kotiin, leikkii kuolleella hiirellä, syö.
Minä katson, kuuntelen kuinka luut murskautuvat
kissan hampaissa: elämä virtaa tappajan jäseniin.

*

Kun kissa on syönyt, se kävelee päättäväisin askelin sängylle,
asettuu sängyllä makaavan mahan päälle.
Se hyrisee, kuopii, sen nenänpäästä putoaa paidalle pisara.
Se aloittaa nuolemisen: maha, kyljet, selkä, naama.
Ja se väsyy, pysähtyy paikalleen, kuin bensiini loppuisi.
Se huokaisee kerran syvään, sen jäsenet nytkivät,
huulet väpättävät, häntä heiluu jäykästi.

Kissa nukkuu.

*

Sateella kissa istuu avonaisen oven edessä, tuijottaa
pimeyden kimaltavaa valtamerta kunnes hitaasti,
arvokkaasti kääntää sille selkänsä.

*

Kissa kellahtaa kyljelleen, kyllästyy leikkiin.
Kuuntelemme sadetta ikkunan takana.
Sitä jatkuu.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s