RUNOILIJA

Hän pellolla käveli,
oli vapaa kuin härkä;
paistoi ja satoi,
oli kuiva ja oli märkä.

Kuukausia, vuosia
kului auringon alla,
ruohoa kasvoi,
pilvet kulkivat, tuli halla.

Oli takiaiset, kortteet,
pajunvarret;
pihinää tuulessa lauseet,
sananparret.

Ei edes ihminen ollut enää,
söi ruohoa, joi sadetta,
nukkui luolassa, kiven alla,
heräsi, kiipesi kumparetta,

siltä illalla jälleen alas vieri.
Oli yksinäistä, oli seuraa,
tähdet pimeästä vilkuttivat,
hän kuunteli hirnuvaa peuraa.

Tämäkin oli väliaikaista,
satoi vettä, paistoi aurinko,
hän kastui, antoi tuulen viedä
sen mihin sattui, kävi vahinko.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s