Hoffman

Mutta Hoffman jonka kanssa menin uimaan saunan päätteeksi tuli toiseksi Perinteisen tyylin välierissä. Hän ei hymyillyt, kohotti kättään vain ja painui pukukoppiin. Tiesimme, tai minä tiesin, kenties moni muukin, että hän oli tullut saksanmaalta sisällissodan aikaan; silloin kun Saksa taisteli Saksaa vastaan. Siitä on nyt vuosia, vuosia. Hän puhui Suomea murtaen mutta puhui kuitenkin. Se oli saavutus johon moni ulkomaalainen ei kyennyt. Sanoin sen hänelle. Hän hymyili. Heitimme löylyä. Olimme hiljaa. Senkin hän oli oppinut; että ystävyys koetellaan ja pystytetään hiljaisuuden varaan. Olimme yhteisen tehtävän edessä, saman johon moni oli ennen meitä tuhoutunut. Tätä sotaa oli nyt jatkunut kymmenisen vuotta. Olin ehtinyt täyttää kolmekymmentä, Hoffman oli kuudenkympin plussapuolella. Minun nuoruuteni, hänen kokemuksensa. Siihen tämä kertomus, Suomen tulevaisuus, perustuisi.

Kuva taloista auringonlaskussa

image

Pysähdyin kotimatkalla Ginan vanhempien luota. Aurinko laski länteen. Otin kuvan auringon värjäämistä taloista, kävelin takaisin autolle. Jatkoimme samaan suuntaan, aurinko ja minä. Minä pysyttelin kuitenkin ylhäällä. Kun tulin kotiin, oli pimeää. Käytin koiria ulkona. Juoksimme pimeitä katuja. Minulla oli jalassa keltaiset lenkkarit. Mietin miksi nyt riitti happea juoksemiseen, vaikka aiemmin olin hengästynyt lyhyessä ylämäessä. Oliko niin että tietty vuorokauden aika sopi paremmin urheiluun kuin jokin toinen? Minulla se tuntui olevan iltapuoli.

Lumihiutaleita

LUMIHIUTALEITA

Tarina miehestä joka istuu autossa parkkipaikalla,
katselee kuinka lumihiutaleet leijuvat maahan.
Hän irrottaa turvavyön, kaivaa taskusta aseen,
asettaa sen ohimolle, laukaisee.
Hän riisuu takin, asettaa solmion kojelaudalle,
avaa ylimmäisen napin, painaa sormen liipaisimelle.
Ikkunan ulkopuolella hiutaleet
sulavat asfaltille, mies pysäyttää auton,
antaa moottorin jäähtyä, hän katsoo naisen kuvaa
lompakossa, sen pinta murtunut,
kasvot säröjen alla yhä nuoremmat.
Hän kiihdyttää risteykseen,
valot eivät vaihdu, alkaa sataa
lunta, märkiä painavia hiutaleita.

Taustatietoa:

Runon idea tuli ruotsalaisesta Dag och natt – elokuvasta, jossa kuvataan Mikael Persbrandtin upeasti esittämän Thomasin, keski-ikäisen arkkitehdin, viimeistä päivää. Päähenkilö setvii päivän aikana suhteitaan poikaansa, ex-vaimoonsa, tyttöystäväänsä, äitiinsä ja ystäviinsä. Ensimmäistä kohtausta lukuunottamatta kamera ei hetkeksikään poistu autosta, jolla Thomas kiertää tekemässä tiliä elämästään.

Dag och natt päättyy laukaukseen, jonka Thomas ampuu aivoihinsa. Minun runoni alkaa itsemurhasta, ja siihen johtaneita tunnelmia kuvataan takautuvassa järjestyksessä.

Toimistolla

Lampun alla näkee, että ilma on täynnään pölyhiukkasia.
Ne leijailevat ilman virtausten, minun käsieni liikkeiden mukaan.
Minä olen tullut nukkumaan toimistolle, en saanut unta kotona.
Nousin varovasti Kaisan vierestä. Siinä hän nukkui, niin suloisena,
kuin lapsi, laitoin vaatteet päälle, vedin kengät jalkaan.
Tarkistin että avaimet ovat taskussa, pyörän ja kodin ja toimiston.
Ajoin halki perjantain bakkanaalia viettävän kaupungin,
yritin olla katsomatta, en halunnut nähdä kuinka elämä kuluu
turhuudessa, kuinka pian ei mitään ole. Pidin katseeni tiessä,
oli satanut, asfaltti kiilteli. Ilma oli kirpeä, syksy tullut vaikka lehdet
eivät olleet tippuneet. Toimisto sijaitsee parin kilometrin päässä
keskustasta vanhalla puutaloalueella. Olen katsellut taloja joskus
sillä silmällä, jos muuttaisimme asumaan Kaisan kanssa. Mutta rahaa
ei ole, pitäisi ottaa pankkilaina, elää vankeudessa 25 vuotta. Ei enää
satunnaisia ulkomaanmatkoja, ei illuusiota vapaudesta, nuoruuden
jatkumisesta. Kun velka korkoineen on maksettu, olemme keski-iän
toisella puolella, harmaat hiukset, ihossa ryppyjä. Yhäkö me olisimme
yhdessä? En minä tätä rakkautta epäile. Ketään muuta minulla ei ole
ollut, enkä ketään kaipaakaan. Uskon että Kaisa tuntee samoin.
Rakkaus johon on sukeltanut jo teini-iässä on niin olennainen osa
persoonallisuutta, ettei sitä voi repiä itsestään ilman että sielu hajoaa.
Ihmisen pohja haihtuu hänen altaan. Mihin hän sitten putoaisi.