Norjan rannikolla

Norjan rannikolla vuonot kuljettavat
merivettä syvälle sisämaahan
meren tuoksu tarttunut
kalastajatorpan seinällä
roikkuviin verkkoihin,
keskelle ovea naulittu
suuri kalanpää,
kuinka kauan siitä kun täällä
on joku asunut,
käärinyt hihansa, upottanut sormensa
päivän sisälmyksiin,
pitkien öiden kuvanauhat
pyörivät mielessä,
kilpauinti kuun kanssa,
mustaa vettä, teräviä kiviä,
syvyys jota paetessa
repii polvensa verille,
kaatuu elämän
mitättömiin päätöksiin,
tyhjinä toistuviin päiviin,
ei mikään ole
kuten alussa kuvitteli,
yksinäisyys
miestä väkevämpi,
naista näillä syvyyksillä
ei saa onkeensa,
vedestä nousee valaan
sininen selkä,
lokit pyrähtävät
siivilleen, laskeutuvat,
on tyyntä jälleen.

28 12 2010

Runous on matkan tekemistä

RUNOUS ON MATKAN TEKEMISTÄ

Runous on matkan tekemistä,
loputtomien askelten laskemista,
puun juurelle istumista,
tupakan sytyttämistä,
maiseman katselua,
viinipullon huulille
nostamista, nukahtamista,
tiedotonta unta,
heräämistä, kylmästä
värisemistä, rakon tyhjentämistä,
kukkien päälle kusemista,
naaman pesemistä.
Ja runous on hengähtämistä
ennen matkaan lähtöä,
laukun narujen sitomista,
tarinoiden pakkaamista:
tyhjä hetki johon tuuli
tekee pesän.

Tammikuun helle / January heat

Portaat johtavat takapihalle.
Aika on pysähtynyt
valokuvaksi helteestä.
Mikään ei liiku.
Ihmisten, autojen, hyönteisten
äänet kuin vaimeaa kaikua,
johon korva ei jaksa tarttua.
Me laskeudumme uneen,
lapsuuden lämpimiin kesiin.
Kaikki on vielä tallessa.


The stairs lead onto the backyard.
Time has stopped
into a photograph of the heat.
Nothing moves.
The sounds of people,
cars, insects; like a faint echo
that the ears do not have strength
to seize onto.
We descend into a dream,
the warm summers of childhood.
It is all there yet.

Galaksit

Toissapäivänä meloimme saaresta, matka oli pitkä, nyt istun junassa, ihmisten sivistys ympärilläni, särkymättömät ikkunat, ja aurinko paistaa, sinä kastat kärventyneen ihosi veteen jota et uskalla juoda, sillä saaret kuin galaksit aukeavat ympärillämme, me kosketamme niiden rantoja.  Aurinko paistaa vedestä, mitä on auringon alla, kaupunki jota ei ole rakennettu, maailman alku, ja metsä johon eksymme kun kaikki on valmista, minä katselen sinun selkääsi veneen keulassa, sinä livut kohti tulevaisuutta, kellut valon ja varjon välissä, hiukset levällään.

Kun lakkasin tupakoimasta

KUN LAKKASIN TUPAKOIMASTA

Kun lakkasin tupakoimasta
	pureksin kauan nikotiini-
  purkkaa
		kunnes luovuin 
nikotiinista
siirryin tavalliseen purukumiin
	joka samaan hintaan, 
   halvemmalla
		valkaisi hampaat
piti leuat liikkeessä
	minä pidin siitä
		unohdin tupakan
nautinnon johon ei ollut varaa
	kun lakkasin 
tupakoimasta
		sanat heräsivät 
eloon
kaipauksesta tuli lopullista
	minä selasin kaupan 
		täysiä hyllyjä
mihinkään pysähtymättä, mitään
	omistamatta
		muu kaikki 
ylimääräistä, lahjaa
	tämä elämä kuin ilma 
		tervattomissa 
keuhkoissa
kaupan kassatyttö 
	hymyilee 
		skannaa 
purkkapurkin
	kiitos
		ei muuta

Petersham, Australia, 25.6.2009

Kielioppia

KIELIOPPIA

Pisteet, pilkut
pikkulinnut
märällä asfaltilla
sulat
sulkakynät
tuulilasin-
pyyhkimet,
samaa lausetta
sade
pisarasta
sadepisaraan
runossa
jossa kirjaimia ei ole
ei lauseita
pimeällä tiellä
ajoneuvon valokeilassa
pikkulinnut
pilkut, pisteet
lentoon
pyrähtävät

Petersham, Australia 2.7.2009

Jotta elämä jatkuisi

Jotta elämä jatkuisi.

On lähdettävä, jäätävä,
tultava uudeksi, vanhaksi,
kaaduttava, seisottava,
maattava maassa kuin laho runko
jonka sisältä
vihreä verso
yhä uudelleen kasvaa.

Tässä kuolleessa ruumiissa
elämän siemen.

Hengitys kahisee
keuhkojen oksistossa,
olen saapunut perille,
jatkan matkaa.

Petersham, 26.5.2009

Minä elän

Vieraassa tutussa kaupungissa,
väliaikaisen elämän ovella,
avaimet kädessä,
minä lasken matkalaukun
hotellin lattialle,
avaan verhot, sammutan valon
joka palaa sisälläni,
katselen pimeää puiden alla,
en tahdo päästää irti,
olen palannut siihen
mikä aina on uutta,
minkä tunnen,
tropiikin lintuihin,
liikenteen ääniin,
minä lasken pääni tyynylle,
kaikki entinen mennyttä,
olen nukkunut, tehnyt matkaa
saapumatta perille,
rypyt otsalla syventyneet,
muistojen juovat
joita lavuaarin kylmä vesi
ei pese pois,
minä elän.

Petersham, Australia, 18.5.2009

Kun lakkasin polttamasta tupakkaa

KUN LAKKASIN POLTTAMASTA TUPAKKAA

Kun lakkasin polttamasta tupakkaa
pureksin kauan nikotiinipurkkaa —
kunnes luovuin nikotiinistakin,
siirryin oikeaan purukumiin.
Se maksoi vähemmän,
sitä sai enemmän,
se valkaisi hampaat.
Mutta rahaa ei ollut,
minä käytin sitä,
ostin halpaa, selasin
kaupan täysiä hyllyjä,
naistenlehtien rikkaita pyllyjä.
En omistanut mitään.
Ja muu kaikki ylimääräistä, lahjaa,
tämä elämä kuin ilma keuhkoissa.
Tyttö pistää purkkapurkin
muovipussiin,
minä kävelen kaupan automaattiovesta
raskaiden pilvien alle,
kannan kevyttä ostostani
kuin mies.

Päätin jättää menneen

Päätin jäättää menneen
ja jatkaa tästä missä nyt olen
konkreettisesta tilanteesta
jatkuvasti muuttuvasta
minä käyn kaupassa
kauppaan on matkaa
kävelen puiden ali, ylitän
ison tien, odotan valoissa
kun pääsen tien toiselle
puolelle minua alkaa kuumottaa
päivä on ollut harmaa, vettä tihkunut
sää sellainen ettei tiedä
kuinka pukeutua
tien varrella vieri vieressä
siirtolaisten rakentamia taloja
kaukana kotoa
ruusut kukkivat on keskitalvi,
verannan halogeenivalossa
muovipöytä, valkoiset muovituolit
kuinka näitä kaarevia
parvekkeita kuvailisin
rosoisia vauvankakan värisiä tiiliseiniä
hänen mustat silmänsä
ikkunan takana
ennen seuraavaa risteystä
pihatien reunassa: appelsiinipuu,
sen oranssit hedelmät
kuin pimeään iltapäivään sytytetyt
kypsät lyhdyt
lähiön lauhkeassa ilmassa
matkalla ostoskeskukseen
kaukana kotoa

Vuorisaarna II

VUORISAARNA II

Onnellisia ovat sisältä köyhät.
He saavat isältä palkan.

Onnellinen olet sinä
joka itket silmäsi puhki.
Sinun silmäsi kuivataan.

Ja sinä hiljainen, ole iloinen:
sinulle annetaan korvat kuulla.

Sinä joka etsit paikkaasi, älä pelkää mitään.
Sinä joka etsit jumalaasi,
älä pelkää ketään.

Onnellisia ovat sydämestä puhtaat.
Onnellisia ne
jotka tekevät sovinnon.

Onnellinen olet sinä
jota haukutaan,
ajetaan piiloon, vuorille,
maanpakoon.

Onnellinen olet sinä josta juorutaan.
Sinusta puhutaan
hyvää taivaassa.

***

Selitykseksi: Tämä runo on hiukan muunneltuna sama, jonka kirjoitin n. vuonna 1986 asuessani Haminassa. Minusta se toimii edelleen.

Lomapäivä rannalla

LOMAPÄIVÄ RANNALLA

Värifilmissä vuosien takaa
pieni poika kissa sylissään
katsoo kameraan, hymyilee,
kääntyy ystäviensä puoleen;
kohti leikkiä joka jatkuu
kuin ei loppuisi koskaan.
Kamera kuvaa yksinäistä tietä
vuorten keskellä, se laskeutuu
rannalle, kokonaiset perheet,
palvelijat, herrasväki,
ajaneet kaukaa kaupungista
viettämään lomapäivää.
Työn virta on katkennut,
velvollisuuksien, huolien sade laannut
ikuistetun päivän ajaksi;
naiset pukeutuneet keväisiin,
liehuviin mekkoihin,
heidän hiustensa suojana
kukkivat lierihatut,
miehet, partasuut, seisovat
suorin selin, katsovat merelle,
kohti kauneutta johon
tahtoisivat tarttua,
maalata kankaalle, pukea sanoiksi.
Mutta kauneus on suuri,
siitä ei saa kiinni:
tämän hetken sielussa
alaston kylmä ilo elämästä,
sen yltä revitty vaatteet vihdoinkin.

Auckland 9.8.2007

Tämäkin on unta

Possum

TÄMÄKIN ON UNTA

Kotoisen Magnolian oksalla kesän
lähetyssaarnaaja
puuhkahäntä pussieläin,
korvat kuin kissalla, vilpittömän
hämmentyneet silmät:
avaruus vuotaa
maan asukkaan uneen,
hän on herännyt tähtien alle,
kömpinyt lämpimän auton syliin
ja talojen valot palavat, polttavat,
tähtien maito kuin mustan
eläimen sielu, sen hitaasti
avautuva suu,
me käännymme tieltä kotipihalle,
nousemme kirpeään yöhön:
tämäkin on unta, tämäkin
totta.

*

Common Brushtail Possum (Trichosurus vulpecula)

Kukka

rain.jpg

(Tämän runon uusi versio 21.6.2007:)

Pisarat valuvat
ikkunaa, merkkien lukija kerää
merkkinsä kasaan,
herää pitkästä unesta.

Hän nousee sängystä,
kuuntelee sadetta.
Sen ääni kuin teltta
asettuu kirjojen, tyynyn,
sammutetun lampun ylle.

Kukka ruukussa
hengittää sisään,
ulos.

Spitfire

SPITFIRE

Siivet saksittu paperista,
musta meri,
jalkojen välissä salkullinen
rakkauksia,
matkalla uuteen kotimaahan
serpentiiniaallot
lyövät leikkiä,
delfiinit ponnistavat
merestä,
pysähtyvät
kesken lauseen –
origamipotkuri pärisee,
turbulenssi työntää
sylkitulta sentti
sentiltä pilven sisään,
me laskeudumme, me kosketamme:
minä ohjaan koneen
käsivarsiesi väliin,
kiitoradalle.

Pilvi vuorten yllä

PILVI VUORTEN YLLÄ

Tuuli on laskenut lukijan
laaksoon vuorten keskellä.
Lumi lepää huippujen yllä,
sulamattoman maan huokosista
puhkeaa ruohon viipaleita,
tuoretta leipää.

Nainen sulkee kirjan, lakkaa lukemasta.
Hitaasti, harkiten
hän nousee natisevat
portaat kattotasanteelle, sytyttää
yön ensimmäisen savukkeen,
pitkä odotus, pian ohi:
valkoinen pilvi hulmahtaa vuorten
rinnoille, tuuli kulkee paidan alla
kuin nuoren miehen käsi.

Syntymättömälle

SYNTYMÄTTÖMÄLLE

Nuku tyttö lumpeenliha
veden ylle kasvaa paju,
alkavat äänet, aukeaa suu.

Nuku tyttö juurijalka,
veden alta kuultaa valo:
käsi nostaa, kaiku kantaa.

Sinä valvot kunnes heräät,
nukut kunnes nukahdat,
sinä elät, olet taivaan

makupala, iso tyttö.
Ja purevia hampaita
pumpulipilvet.

Coogee

COOGEE
Australia-sarjasta

Merellä on sydänääni
aalto yhtyy aaltoon
pisarat roiskuvat rinnalle
hitaasti murtuu
kivinen, hauras tahto.

coogee.jpg
Kuva: Coogeen rantaa Sydneyssä

Taustatietoa:

Coogee (lausutaan ‘kuudtshii’) on yksi Sydneyn monista upeista hiekkarannoista. Se on myös kaupunginosan nimi, jossa ranta sijaitsee. Minä ja ex-morsiameni asuimme Gleben kaupunginosassa Sydneyn Inner Cityn alueella. Kotoamme oli puolen tunnin bussimatka Coogeen, jonka hiekkarantaa reunustavilla rosoisilla kallioilla istuin silloin tällöin ja katselin kallionkoloista korkealle ilmaan pärskyviä mahtavia aaltoja.

Googeesta pääsee rantapolkua pitkin useiden eri hiekkarantojen kautta Sydneyn kuuluisimmalle rannalle Bondihin. (Nimi lausutaan ‘bondai’, se ei viittaa elostelevaan brittiagenttiin vaan tarkoittaa aboriginaalikiellä ‘kallioille murtuvia aaltoja’.) Matkanvarrella on vanha ihastuttava hautausmaa, jonka valkoiset marmoripaasit ovat jähmettyneet tuijottamaan Tyynen valtameren sinisenvihreänä aukeavaa selkää. Maisemien lisäksi lingvistisesti suuntautunut kävelijä nauttii kielelle murtuvista nimistä. Oma suosikkini aboriginaalien nimeämistä rannoista oli Tamarama. Suojaisassa poukamassa sijaitseva ranta on saanut lempinimen Glamourama myös rikkaiden ja kauniiden parissa nauttimansa suosion ansiosta.

tamarama.jpg
Kuva: Tamaraman rantaelämää

Eurooppalaista väriä, nimellisesti, rantakulttuuriin tuo piskuinen Bronte, josta on kivenheiton matka yötäpäivää juhlivalle kansainväliselle Bondille. Bronten rantaa reunustavalla laajalla nurmikentällä on kaupungin ylläpitämiä sähkögrillejä, joiden äärelle lapsiperheet kokoontuvat lauantai-iltapäivisin käristämään kokolihapihvejään australialaisen pyhän rituaalin, ‘barbien’, menojen mukaisesti.

Bronten viattomanlahjakkaiden kirjailijasisarusten kotoisten sulojen muistoista ei millään hennoisi jatkaa Bondin moderniin meteliin, teinituristien täyttämiin busseihin. Mutta niihin vain on alentuminen, mikäli mielii takaisin sivistyneemmille kulmille, kotiin Glebeen.

[Linkki: Beaches in Sydney]

Kukkulan kuningas

Risteykseen saapuu matkamies,
kiipeää kuoppaista asfalttirinnettä
lapsuuden kerrostaloon,
käytävän valot ovat jääneet päälle,
alaovi auki kesäyöhön,
hän kuuntelee, muistaa
todellisen rakkauden,
tuskan jota kolmenkymmenen vuoden
lauantai-ilta ei saanut hengiltä
se hengittää,
pieni kukkulan kuningas,
tervehtii nousevaa aurinkoa.