Kirjoitat nimesi vieraskirjaan

Sinä nouset vuoren harjalle,
kirjoitat nimesi
vieraskirjaan,
saat avaimen, raahaat
laukkua huoneeseen
asetut taloksi sänkyyn
et nuku et ole valveilla
kahden maan välissä vielä,
on syksy ja tuuli,
kuolleita lehtiä
leijailee laaksoon
sinun kasvosi ikkunassa,
lumesta törröttävää ruohoa:
alempana rinteellä
likainen lammaslauma
taivaan harmaat pilvet

Sään nyrkki

Sään nyrkki
kohonnut pään ylle,
terälehtien
tuoksu avautunut
pimeyteen
tämä yksi ainut kukka
pimeydessä
ei valoa ole
jalat harppovat
huoneen halki
sydän, armotonta surua
musta silkki
kädet kuin köysiä
seireenien
laulu
ja aaltojen huojuvat heinät
seitsemän meren sylissä

RUOHOA

image

WALT WHITMAN: RUOHOA
Suomentanut Markus Jääskeläinen

1.

Minä juhlin itseäni ja laulan itsestäni
ja minkä lausun omakseni voit sinäkin lausua omaksesi
koska kaikki minulle kuuluva kuuluu myös sinulle.

Minä lorvailen, vokottelen sieluani esiin,
makaan ja lorvailen kaikessa rauhassa, katselen kesässä kasvavaa
   ruohonkortta.

Minun kieleni, vereni jokainen atomi tästä mullasta muovattu,
   tästä ilmasta,
olen syntynyt täällä vanhemmista jotka ovat syntyneet täällä vanhemmistaan,
   he omistaan:
minä aloitan nyt, 37-vuotiaana, täysissä voimissa,
ja toivon etten lakkaa ennen kuin kuolen.

Tappelevat uskonnot ja riitelevät koulukunnat saavat
väistyä sivummalle, en unohda niitä mutta jätän ne omaan
   arvoonsa,
minusta on hyvään ja pahaan, aion kaiken uhallakin puhua suoraan,
hillitsemättä luontoani, koko olemukseni voimalla.

2.

Talot ja huoneet ovat täynnä tuoksuja, hyllyt ovat pullollaan tuoksuja,
hengitän niitä sisääni, tunnen ne ja pidän niistä,
niiden tisle voisi juovuttaa mutta en suostu juopumaan.

Ilmakehässä ei ole tuoksua, tisleen makua, se on hajuton,
se on ikuisesti olemassa suutani varten, olen rakastunut siihen.
Menen rantatörmälle metsän reunaan, paljastan itseni,
   riisuudun alasti,
kuin hullu himoitsen ilman kosketusta.

Hengitykseni huuru,
kaiut, värähdykset, supatetut kuiskaukset, lemmenjuuri, silkkilanka,
   köynnöksen haarat,
sisään- ja uloshengitys, sydämenlyönnit, veren ja ilman kierto
     keuhkoissani,
vihreiden tai kuivien lehtien vieno tuoksu,
   rannan, meren tummien kallioiden,
     ladon heinien,
tuulen pyörteisiin syöksemieni sanojen ääni,
jokunen kevyt suukko, halaus, käsien kietominen toisen ympärille,
paisteen ja varjon leikki puissa, notkeitten oksien huojunnassa,
iloa yksin ollessa ja katujen vilinässä, pellolla ja mäen rinteellä,
terveyden tunne, keskipäivän liverrys: laulua minusta kun nousen sängystä,
tervehdin aurinkoa.

Pidätkö tuhatta hehtaaria paljona? maapalloa valtavana?
Oletko kovalla vaivalla opetellut lukemaan?
Tunnetko ylpeyttä kun ymmärrät runojen merkityksen?
Seisahda hetkeksi kanssani tänä päivänä ja yönä niin saat
tietää kaikkien runojen alkuperän,
sinulle annetaan parasta mitä maa ja aurinko tarjoavat, (aurinkoja
   on miljoonia muitakin),
sinun ei tarvitse enää tyytyä toisen tai kolmannen käden tietoon, katsella kuolleiden
   silmin eikä ravita itseäsi kirjojen haamuilla,
et myöskään katsele minun silmieni läpi etkä opi
   minulta,
kuulet asioiden kaikki puolet ja suodatat ne itsesi läpi.

3.

Olen kuunnellut suurten puhujien puhuvan alusta
   ja lopusta
mutta minä en puhu alusta enkä lopusta.

Koskaan ei ole ollut enemmän alku kuin nyt,
enemmän nuoruutta ja ikää kuin nyt.
Eikä täydellisyyttä tule koskaan olemaan enemmän kuin nyt,
taivasta ja helvettiä enemmän kuin nyt.

Kiima, kiima, kiima,
maailman loputon, lisääntyvä kiima.
Tasa-arvoiset vastakohdat tulevat esiin pimeän suojista:
ainetta ja kasvua kaikkialla, loputtomiin seksiä,
identiteettien sulautumista toisiinsa, eroamista, sikiävää
   elämää kaikkialla.

Turha selittää tämän tarkemmin, niin oppineet kuin oppimattomat
   tietävät sisimmässään että näin on.  

Varmaakin varmempana, kuin mittaluodin avulla suoristettu,
   niskahirteen tiukasti liitetty pystypylväs,
vankkana kuin hevonen, täynnä rakkautta, ylpeyttä, sähköä
minä seison tässä, minä ja tämä arvoitus.

Sieluni on kirkas ja raikas ja kirkasta ja raikasta on kaikki
   sekin mikä ei ole sieluani.

Jos toinen puuttuu puuttuvat kummatkin, ja näkymättömän todistaa näkyvä,
kunnes se puolestaan muuttuu näkymättömäksi ja tulee todistetuksi.

Pitämällä parastaan esillä, erottamalla sen huonommasta
   aikakausi kasvattaa aikakautta.
Mutta minä tiedän että asiat ovat erinomaisen hyvin ja sopusoinnussa,
   en puutu niiden vuoropuheluun, menen kylpyyn
   ja ihailen itseäni.

Jokainen jäseneni ja ominaisuuteni, kuten kenen tahansa
   lämminsydämisen, tahrattoman ihmisen,
   on minulle mieleen,
ei sentti eikä sentin pätkä ole häpeäksi eikä mikään
   osa jää vähemmälle huomiolle kuin toinen.

Olen tyytyväinen: näen, tanssin, nauran, laulan.
Ja kun vierelläni makaa koko yön tämä syleilevä, rakastava sänkykaveri
   joka poistuu vaivihkaisin askelin aamun sirkutukseen,
jättää valkoisin pyyhkein peiteltyjä lahjakoreja joita koko talo pursuaa,
enkö silloin hyväksyisi, oivaltaisi elämää tässä hetkessä?
Käskisinkö silmieni katseen kääntyä
   tieltä jolle hän katosi,
alkaisinko heti räknätä sentilleen
mitä hyötyä mistäkin on ollut, vai onko
   ollut mitään.

Konkreettisia lauseita

KONKREETTISIA LAUSEITA

1.

Tyttö on kuollut yön aikana,
henki lähtenyt,
tuuli pysähtynyt portailla
oveen koputtamatta.

2.

Raudan makua suussa,
pöydällä hyvässä järjestyksessä
paperit jotka oli täytettävä.

3.

Kuin mikään ei olisi poistunut,
sama vauvan iho,
nuku hetki vielä,
älä herää.

4.

Hengitys, tuoksu,
se mitä on jäljellä,
on poissa.

5.

Aamulla herätessä niin tyyntä
että tietää myrskyn
kolkuttaneen ovelle
menneen ohi.

6.

Vähä vähältä
valo aukaisee
nuppujen kielet,
on paljon sanomista,
vähän ja aikaa,
kunnes katoavat
toisen, toden
ääriviivat,
ei sanoja enää,
vain kukkien terälehdet,
vähitellen sulkeutuvat.

7.

Minkä väriset sinun silmäsi
ovat Jumalan valossa
kun emme enää näe niitä.

8.

Anna tavallinen päivä,
vähän sanoja,
kiitollinen mieli,
ei muuta.

Keskellä Amerikkaa

Tienvarren kapakassa
keskellä Amerikkaa
mies tapaa naisen.
He siirtyvät eteisestä
keittiöön, keskiyön
jääkaapilta makuuhuoneen
ovelle; kahden ihmisen
yhtyvät varjot.
Ovi on sulkeutunut,
syntyy huutoa, hikeä, verta.
Kunnes hiljaista jälleen:
keskellä taivasta
kuu ja tähdet,
sininen sointu.

Aside

Portaat johtavat takapihalle.
Aika on pysähtynyt
valokuvaksi helteestä.
Mikään ei liiku.
Ihmisten, autojen, hyönteisten
äänet kuin vaimeaa kaikua,
johon korva ei jaksa tarttua.
Me laskeudumme uneen,
lapsuuden lämpimiin kesiin.
Kaikki on vielä tallessa.

IN THE LIGHT OF THE SCREEN

IN THE LIGHT OF THE SCREEN, OR COMPUTER BLUES NO 2

In the light of the screen
you and I will be seen
when the last of the stars
will have nodded to sleep
when the highway of cars
will have woken to keep
Australia rolling, Australia fed.
In the light of the screen
we are earning our bread
and our butter and our caffeine.
As someone once wrote,
(and here I must quote):
He who works not for salary
still works not for free.

20130131-010502.jpg

Päätin jättää menneen

Päätin jäättää menneen

              ja jatkaa tästä missä nyt olen

konkreettisesta tilanteesta

              jatkuvasti muuttuvasta

minä käyn kaupassa

              kauppaan on matkaa

kävelen puiden ali, ylitän

              ison tien, odotan valoissa

kun pääsen tien yli

              alkaa kuumottaa

päivä on ollut harmaata, vettä

              tihkunut, sää kun ei tiedä

kuinka pukeutua

              tien varrella vieri vieressä

siirtolaisten rakentamia taloja

              kaukana kotoa ruusut

kukkivat on keskitalvi

              verannan halogeenivalossa

muovipöytä, valkoiset

              muovituolit

kuinka näitä kaarevia

              parvekkeita kuvailisin, rosoisia

vauvankakan värisiä tiiliseiniä

              hänen mustat silmänsä

ikkunan takana

              ennen seuraavaa risteystä

pihatien reunassa

              appelsiinipuu

sen oranssit hedelmät

              kuin pimeään

iltapäivään sytytetyt

              kypsät lyhdyt

lähiön lauhkeassa

              ilmassa, matkalla

ostoskeskukseen

              kaukana kotoa

On the coast of Norway

On the coast of Norway the fjords carry
seawater deep into the inland,
the smell of sea stuck
to the nets hanging on
the wall of a fisherman’s hut,
a large fish head
nailed in the middle of the door,
how long since some one
has lived here,
rolled up his sleeves,
pushed his fingers
into the guts of the day,
the film-reels of long nights
rolling in mind,
swimming in contest with the moon,
black water, sharp stones,
the depth you run from
scraping your knees to make them bleed,
fall into the inconsequential
decisions of life,
the empty days following one another,
nothing is as
you imagined in the beginning,
the loneliness
stronger than the man,
a woman you cannot hook
in these depths,
there’s a blue back of a whale
rising from the water,
the gulls sprinting
on to their wings, descending,
it’s calm again.

28 12 2010

Norjan rannikolla

Norjan rannikolla vuonot kuljettavat
merivettä syvälle sisämaahan
meren tuoksu tarttunut
kalastajatorpan seinällä
roikkuviin verkkoihin,
keskelle ovea naulittu
suuri kalanpää,
kuinka kauan siitä kun täällä
on joku asunut,
käärinyt hihansa, upottanut sormensa
päivän sisälmyksiin,
pitkien öiden kuvanauhat
pyörivät mielessä,
kilpauinti kuun kanssa,
mustaa vettä, teräviä kiviä,
syvyys jota paetessa
repii polvensa verille,
kaatuu elämän
mitättömiin päätöksiin,
tyhjinä toistuviin päiviin,
ei mikään ole
kuten alussa kuvitteli,
yksinäisyys
miestä väkevämpi,
naista näillä syvyyksillä
ei saa onkeensa,
vedestä nousee valaan
sininen selkä,
lokit pyrähtävät
siivilleen, laskeutuvat,
on tyyntä jälleen.

28 12 2010

To travel by train through the desert of night

To travel by train through the desert of night,
to leave the houses and streets,
to step on the platform,
to climb on the steps of the train
one foot on the way already.
To lift the baggage
through the door of the carriage,
to walk along the aisle,
to peep into sleeping compartments,
to open the door of one’s own compartment,
to lower the bags on the floor,
to sit down —
happy to have made it,
to have just begun,
to have escaped the rain.
And the train jerks into movement,
moves slowly forward,
accelerates, finds the balance
of speed,
glides on its own weight
beyond the last lights of city,
and nothing holds
one in place any longer;
one is free
and loose,
breathes the scent of fields,
the grass burning in the dark, far away.
A late bicyclist has stopped
at the level crossing, beneath a lonely light,
into a photograph;
unhurriedly the gazes meet
in the window and beyond the window,
the wind ruffles up the hair for a moment,
the eyes in the train window,
a hardly recordable flash:
the train is gone.

Matkustaa junalla yön aavikon halki

Matkustaa junalla yön aavikon halki,
poistua taloista ja kaduilta,
astua asemalaiturille,
nousta junan rappuselle toinen
jalka matkalla jo,
nostaa matkalaukku
vaunun ovesta, toinen,
kävellä käytävää,
kurkkia makuuosastoihin,
avata oman osaston ovi,
laskea laukut lattialle,
istahtaa alas
iloisena että on ehtinyt,
että on juuri alkanut,
selvinnyt sateesta,
ja juna nytkähtää liikkeelle,
liikkuu hitaasti eteenpäin,
kiihdyttää, löytää vauhdin
tasapainon,
lipuu omalla painollaan
kaupungin viimeisten valojen taakse
eikä mikään pidä enää kiinni,
on vapaa ja irti, hän hengittää
peltojen, puiden, tähtien tuoksua,
kaukana pimeässä palaa heinä,
myöhäinen pyöräilijä pysähtynyt
tasoristeykseen, yksinäisen valon alle,
valokuvaan,
kiireettä kohtaavat katseet
ikkunassa, ikkunan toisella puolella,
tuuli tuivertanut hetkeksi hiukset,
silmät junan ikkunassa, tajuntaan
tuskin tallentuva välähdys:
juna on poissa.

Patja

PATJA

Minulla on patja jolle lasken vartaloni,

pimeys ikkunan takana, huurtuva hengitys.

Maailman toisella puolella

on syksy kevättä, ja palmut

kukkivat talven kiimassa.

Minä kirjoitan sateesta bussin ikkunassa.

Pisarat vierivät vaakasuoraan,

jokainen pysäkki on kotona,

lopullinen määränpää.

Makaan patjalla, vuokrahuoneen lattialla,

pimeyttä seuraa valo,

minä kirjoitan kirjettä kotiin.

Ikkunan takana on viereisen

talon seinä, toinen ikkuna.

En ole nukkunut

painan silmät kiinni,

kuin kokeeksi.

Translation in Progress

[This is a translation in progress. I’m having trouble finding right expressions for some of the words and getting the right feeling down. Thus, the alternative translations in brackets.]

POETRY IS WENDING THE WAY

Poetry is wending the way, [journeying, travelling]
counting the unending [endless] steps,
sitting down at the root of a tree,
lighting a cigarette,
watching the scenery, [landscape]
raising a wine bottle to
your lips, falling asleep,
sleeping unconsciously, [an unconscious sleep]
waking up, shivering
from cold, emptying your bladder,
pissing on flowers,
washing your face.
And poetry is taking [catching] a breath
before setting off, [taking off]
tying the strings of your bag,
packing up stories:
an empty moment wind
makes its nest into.

Runous on matkan tekemistä

RUNOUS ON MATKAN TEKEMISTÄ

Runous on matkan tekemistä,
loputtomien askelten laskemista,
puun juurelle istumista,
tupakan sytyttämistä,
maiseman katselua,
viinipullon huulille
nostamista, nukahtamista,
tiedotonta unta,
heräämistä, kylmästä
värisemistä, rakon tyhjentämistä,
kukkien päälle kusemista,
naaman pesemistä.
Ja runous on hengähtämistä
ennen matkaan lähtöä,
laukun narujen sitomista,
tarinoiden pakkaamista:
tyhjä hetki johon tuuli
tekee pesän.

Tammikuun helle / January heat

Portaat johtavat takapihalle.
Aika on pysähtynyt
valokuvaksi helteestä.
Mikään ei liiku.
Ihmisten, autojen, hyönteisten
äänet kuin vaimeaa kaikua,
johon korva ei jaksa tarttua.
Me laskeudumme uneen,
lapsuuden lämpimiin kesiin.
Kaikki on vielä tallessa.


The stairs lead onto the backyard.
Time has stopped
into a photograph of the heat.
Nothing moves.
The sounds of people,
cars, insects; like a faint echo
that the ears do not have strength
to seize onto.
We descend into a dream,
the warm summers of childhood.
It is all there yet.

Galaksit

Toissapäivänä meloimme saaresta, matka oli pitkä, nyt istun junassa, ihmisten sivistys ympärilläni, särkymättömät ikkunat, ja aurinko paistaa, sinä kastat kärventyneen ihosi veteen jota et uskalla juoda, sillä saaret kuin galaksit aukeavat ympärillämme, me kosketamme niiden rantoja.  Aurinko paistaa vedestä, mitä on auringon alla, kaupunki jota ei ole rakennettu, maailman alku, ja metsä johon eksymme kun kaikki on valmista, minä katselen sinun selkääsi veneen keulassa, sinä livut kohti tulevaisuutta, kellut valon ja varjon välissä, hiukset levällään.