Runot

Sinä joka et ole syntynyt

Photo by Alessio Lin

Sinä joka et ole
syntynyt
et koskaan kuole

Sinä jolla ei ole
alkua, ei pistettä
jonka kirjaimia
eivät seuraa tavut
ja jonka lauseet eivät
liity lauseeseen
jolla ei ole sanottavaa
ei kertomusta
tarinaa

Sinä joka asut metsässä
pidät majaa puiden
varjossa
kätkeydyt kallionkoloon
luikahdat luolaan
pujahdat piiloon
katseilta
karkaat kauaksi
kuuloetäisyydeltä

Sinä olet ilmassa
sinusta puhutaan
sinua ilman
ei kukaan ole
täysin itse
mikä minusta puuttuu
sinä olet
hyönteisten
lintujen
liskojen
perhettä

Standard
Runot

Luomishymni

1

Nimetön mutta nimetty
kasvoton mutta kasvokkain
muodoton mutta muodostunut:
muuttunut, muuttuva
koko ajan uusi:
olet nuori ja olet vanha
et kuole mutta elät
yhä uudestaan
unohdat itsesi
löydät samat sormet
hiuksistasi, rannan tuulen
johon sanat sinkoutuvat
ja katoavat

2

Olitko olemassa
kun mitään
ei ollut, synnyitkö
ennen kuin maailma syntyi?
Vai syntyikö
maailma ensin?
Hän joka tietää,
ei tiedä.

3

Ei kuolemaa
ei kuolemattomuutta
ei yötä eikä päivää:
tämä valo johon eksyt
tämä vesi joka kantaa
runoilijan sydän
on pimeä vielä: se
liikahtaa, on
olemassa.

20.12.2020

Tämä runo on saanut inspiraationsa Rig Vedan kauniista, kuohuttavasta luomishymnistä, joka kenties ainoana uskonnollisena, hengellisenä, henkisenä dokumenttina on suorasukaisen avoin tiedon rajallisuudesta:

Whence this creation has arisen
– perhaps it formed itself, or perhaps it did not –
the One who looks down on it,
in the highest heaven, only He knows
or perhaps even He does not know.

(Translation by Wendy Doniger)

Mistä on tullut tämä luomakunta,
kenties se on luonut itsensä tai kenties ei,
Hän joka katselee sitä
korkeimmasta taivaasta, vain Hän tietää,
tai ehkä hänkään ei tiedä.

Tällaista rehellisyyttä ei voi kuin kunnioittaa.

(Nāsadīya Sūkta, also known as the Hymn of Creation, is the 129th hymn of the 10th mandala of the Rigveda)

Standard
Runot

Hippa

Tähdet karisevat pöytäliinoille
kuu on kylmä tuoppi
kun työtä ei ole
ikkunan takana pihamaa
joka-aamuiseen pakkaseen
käynnistyvät autot
poistuvat päiväksi
tulevat takaisin yöksi
me leikimme hippaa
minä olen se
jota kukaan ei saanut
kiinni

Standard
Runot

Hevonen

The Night Train by David Cox (1783-1859)

Hevonen
työntää turvan
       poskeen kiinni
    kuiskaa taluttamaan
tallista
     
pellolle
   muistojen, polkujen,
       pelkojen
         ulottumattomiin
pyytää päästämään irti
               
pitämään kiinni
            sovitusta
     saattamaan
          yön ovesta
                aamuun
         
  kuun kamaralle
        tämä äänetön valo
     johon pysähdyimme
         vain sinä
       minä jatkoin matkaa

(Runon copyright Markus Jääskeläinen 2020)

Standard
Runot

Tapuli

Kirkon tornia on ryhdytty rakentamaan
raskaimmasta mahdollisesta
materiaalista
kivestä jonka jälkeen
siirrytty kevyempään
silti painavaan
puuhun
kylän miesten
yhteisin ponnistuksin
on rakentamista
jatkettu
huipulle saakka

johon
on pysähdytty
josta ei
ole osattu
jatkaa

(Erimielisyydet koskivat niin termejä
kuin projektin tarkoitusperiä
Ryhmä jakaantui pienempiin
klustereihin
joiden oli yhä vaikeampi
ymmärtää toisiaan
Me puhuimme kaikki eri kieltä
se mitä saimme aikaan
kuin poikki
leikattu sormi
osoitti
keltaisen auringon hiusten alle
sinisen taivaan
taakse)

26.10.2019

*

Photo: Paul Brennan, Pixabay.com

Standard
Translations

Desert Rose — Erämaan ruusu

Stingin Desert Rose -biisi Brand New Day -albumilta on yksi suosikeistani. Alla oleva suomennos ei ole laulettavaksi tarkoitettu. Siinä ei ole riimejä eivätkä säemitat noudata alkuperäistä. Suomen sanat ovat niin paljon pitempiä kuin englannissa, joten tekstiä pitäisi rukata täysin uuten muotoon, mikäli haluaisi pysyä oikeassa mitassa ja riimissä. Olen siis yrittänyt tehdä tästä suomalaisesta versiosta enemmän runoa kuin lyriikkaa pysyttelemällä jokseenkin uskollisena Stingin runon sisällölle.

*

Erämaan ruusu
Sanat Sting
Käännös Markus Jääskeläinen

Näen unta sateesta
ja puutarhasta
keskellä hiekkaerämaata
Herään kipuun
Näen unta rakkaudesta:
Aika valuu läpi sormien

Näen unta tulesta
ja uni sidottu hevoseen
se ei väsy koskaan
Liekit leikkivät
naisen varjot:
miehen himo ottanut muodon

Erämaan ruusu
salaisia lupauksia
hunnut hänen yllään
Erämaan kukka
hänen tuoksussaan
piinaavin tuska

Ja kun hän kääntyy
minun puoleeni
niinkuin unessa aina
tämä tuli polttaa
minä ymmärrän ettei mikään
ole miltä näyttää
Herään tuskaan
Näen unta rakkaudesta
kun aika valuu sormien läpi

Näen unta sateesta
nostan katseen kohti
tyhjää taivasta
suljen silmät,
tässä ainoassa tuoksussa
rakkauden makea
humala

Tämä Eedenin muisto
meitä seuraa,
tämä erämaan kukka,
harvinainen tuoksu,
tämä lankeemus
tämä suloinen humala

*

Desert Rose
Lyrics by Sting

I dream of rain
I dream of gardens
in the desert sand
I wake in vain
I dream of love
as time runs through my hand

I dream of fire
Those dreams are tied
to a horse that will never tire
And in the flames
Her shadows play
in the shape of a man’s desire

This desert rose
Each of her veils,
a secret promise
This desert flower
No sweet perfume
ever tortured me more than this

And as she turns
This way she moves
in the logic of all my dreams
This fire burns
I realize
that nothing’s as it seems

I dream of rain
I dream of gardens
in the desert sand
I wake in vain
I dream of love
as time runs through my hand

I dream of rain
I lift my gaze
to empty skies above
I close my eyes
The rare perfume
is the sweet intoxication
of her love

I dream of rain
I dream of gardens in the desert sand
I wake in vain
I dream of love
as time runs through my hand

Sweet desert rose
Each of her veils, a secret promise
This desert flower
This rare perfume,
is the sweet intoxication
of the fall

Standard
Runot

Pyöräilijän sydän

PYÖRÄILIJÄN SYDÄN

Ennen ei sata kilometriä
kaksikaan
ollut mitään
siitä vain huitaistiin
jalat solmussa polkimilla
pari vuotta sitten se alko
sitä ennen terve mies
tänne tulin kun ei muutakaan
uutta sydäntä
polkivat iltapäivän
ruuhkassa
en minä paljon hävinnyt
vanha pumppu
maalinauhalla vasta

*

Photo by asoggetti, unsplash.com

Thank you!

Standard
Poems, Poetry, Translations

FIJI

FIJI

Cigarette smoke, the gray clouds
spreading in the lungs of space,
the living stars,

the far-off drops of joy, the hair
of palm trees, and on the planet’s surface,
en route from one country to another,

in the air, in the stratosphere
of the sky the wind of thought,
it dances in the brushes of the courtyard,

shakes the limp sheet on the line,
as a man awakens to life, some future shape
you can’t quite put your finger on,

it hides in the darkness, in the night,
and he stared into the stars of the black space,
the sleep changed into serious words,

far away the dogs, beyond sleep, awake,
wise sentences, the sentinels of the unknown,
Ulysses’ old mongrel, I will never return

home, condemned to be on the road, a jew,
my eyes like stars shining, I have murdered
the albatross, I cannot come back

again, I am flying, I am gliding
and the time slows down, the joy of the stars
penetrating the thick mass of clouds,

it starts to rain, the sound of raindrops
on the wooden window sill, the night nearly
worn through, the first occupants

of the house woken up unperceived,
still sitting on the wooden bench
in the backyard, I am listening

to a toilet flush, a shower
being turned on, the whole planet
on the threshold of day,

the wet sheet on the line, an actor’s
cape, this play is over, the encores
called, the life kicking off.

*

Original Finnish poem © 2008 by Markus Jääskeläinen

Translation © 2019 by Markus Jääskeläinen

*

Photo by Janis Rozenfelds, unsplash.com

Thank you!

Standard
Kirjoittaminen, Runot

Tahroja paperilla: runoluonnos 80-luvulta

Silloin kun runoja kirjoitettiin vielä kirjoituskoneella.

Kun merkit paperilla muodostivat esteettisen kokonaisuuden.

Kun delete-näppäintä ei ollut olemassa ja korjaukset tehtiin katumusmusteella. Tai väärän sanan päälle hakattiin x- tai k-kirjainta.

Kun runon synnystä jäi todisteeksi paperivana ja lopputuloksena oli valmis runo – tai kesken jäänyt kyhäelmä, ajatusten varasto, tulevan inspiraation siemen…

—-

Ohessa yksi tällainen luonnos, josta ei (toistaiseksi) ole syntynyt runoa. Teksti kuuluu arkistoituihin papereihini ja on kirjoitettu joskus 1980-luvun loppupuolella.

Standard
Runot

Ulkona

En ole kristitty,
en hindu enkä
edes buddhalainen.
En usko jumalaan,
en ole ateisti.
En seuraa uutisia,
en katso elokuvia.
En välitä tarinoista,
en edes omastani.
En luota sanoihin,
en juo alkoholia.
En muista mistä
puhuttiin, en tiedä
mielipidettäni.
Jäin ulos ilman puhelinta,
oli kylmä, oli kuuma.
Oli vaikeaa ja helpottavaa:
haikeaa ja kodikasta.

12.7.2019

*

Kommentteja:

Tämä on uusi runo, joka syntyi eilisiltana, 12.7.2019. Se on tilapäisruno, joka kartoittaa hiukan tämänhetkistä ajatteluani. Yritin tehdä siitä mahdollisimman rehellisen, vaikka täysi totuudenmukaisuus ilman pitkiä selityksiä lienee useimmiten mahdotonta. Mikä ei ehkä näyttäisi kovin hyvältä edes tilapäisrunossa.

Suurin tenkkapoo tämän runon kohdalla oli säe neljä. En välttämättä usko erilliseen luoja-jumalaan, mutta olen myös sitä mieltä, että jumala on olemassa. Se ei vain ole erillinen. Mahdollinen erillisyyden tunne johtuu jonkinlaisesta illuusiosta, näkökulman rajoittuneisuudesta.

Tämä tietysti yhdistää ajatteluani hindulaiseen ja buddhalaiseen perinteeseen. En kuitenkaan pysty täysin mieltämään kumpaistakaan omakseni, johtuen lähinnä kulttuurieroista ja uskonnon harjoittamisen ulkoisista piirteistä, rituaaleista ja yhteiskunnallisista käytännöistä. Olen pohjimmiltani myös sen verran individualisti, etten ehkä voi samaistua yhteen uskontoon edes ajattelun tasolla. Lieneekö sellainen edes tarpeellista?

(Photo: Priscilla Du Preez: Unsplash.com)

Standard
Runot

Yudishtiran koira

YUDISHTIRAN KOIRA

Levätään, poika,
levätään hetki.
Polku on lopussa,
kuljettu retki.
Puun lehtien lomasta
kuiskivat tähdet,
tuikkivat timantit,
pyytävät kauas:
jos lähdet
saat lähteä yksin.
Taivaaseen koira ei kelpaa,
minäkin puoliksi piski,
en mitään Indralle velkaa.
Käsi on niskan alla,
leuka tassun päällä,
jatketaan matkaa
nukkumalla:
tie on totuus
ja tie on dharma.
Matkan päässä
on suunta varma.

(26.8.2018)

Taustaa:

Yudishtira on eräs hindulaisen Mahabharata-eepoksen henkilöistä. Kuningas Pandun ja kuningatar Kundin vanhimpana poikana sekä Indrapasthan ja myöhemmin Hastinapuran (Kurun) valtakuntien kuninkaana Yudishtira oli Kurukshetrassa käydyn sodan voittoisan puolen, Pandavien, johtaja.

Sodan päätyttyä ja Kali-yugan alkaessa Yudishtira veljineen luopuu vallasta jättäen valtaistuimen Arjunan pojanpojan Parikshitin haltuun.

Omaisuudestaan ja muista siteistä luopuen Pandavat aloittavan viimeisen pyhiinvaellusmatkan Himalajalle seuranaan ainoastaan Yudishtiran uskollinen koira.

Matkan jatkuessa seurueen jäsenet kuolevat yksi kerrallaan, alkaen Draupadista, Yudishtiran vaimosta. Lopulta jäljellä ovat vain Yudishtira ja mukana seuraava koira.

Huipulle saapuessaan Yudishtira saa kuulla Indra-jumalalta, että hänen on luovuttava koirasta ja jätettävä se matkasta ennenkuin voi astua taivaaseen. Yudishtira kieltäytyy vedoten koiran vankkumattomaan uskollisuuteen. Avuttoman olentoparan hylkääminen olisi suuri synti. Vaatimus koiran hylkäämisestä onkin Yudishtiran viimeinen testi ennen taivaaseen astumista, josta hän suoriutuu voittajana. Lopuksi paljastuu myös, että koira on Yudishtiran valeasuinen kummisetä Dharma Devatha.

(Yudishtiraa käsittelevästä Wikipedia-artillelista mukaillen käännetty)

Standard
Runot

Kerrostalon ikkunassa

Kerrostalon ikkunassa
tiskialtaan äärellä
odottaa oikeaa hetkeä
ratkaisua, merkkiä
seisoo muovihanskat kädessä
kelluvat lautaset
pysähtyneessä virrassa
syvälle pohjaan
painuvat veitset
haarukat tarttuneet
ruskolevän hiuksiin
samean veden
sokeat kalat
avaavat silmänsä:
tulee päivä,
tulee ensimmäinen yö

18.4.2019

Photo by Brooke Lark

Standard
Runot

Nimesi

sebastian-molina-fotografia-100061-unsplash

Juon itseäni
kuuntelen ääniä
aika kulkee sieraimesta sisään
toisesta ulos
valokuvassa
ilmaa pensaan sisällä
kadonnut kissa
pidänkö silmät auki
pidätänkö hengitystä
oletko vastassa
onko nimesi nyt
ja aina

Photo by Sebastian Molina fotografía + Thank you!

Standard
Runot, Uncategorized

Askeleet metsässä

julienne-erika-alviar-725175-unsplash

Askeleet metsässä pää on tyhjä
niinkuin alussa jäin odottamaan
puut kumartelevat kuljen ohi
syöpä leviää
        neulasten alle
kuin ennenvanhaan hyvästelemme
katoilla on lunta ruoho pilkottaa
valkoisesta maasta
kaakon taivas pilvien peitossa
valkoista kajastusta saarien yllä
keltainen viiva
kaukana horisontissa
asutuskeskuksen
vuorijono ikkunoiden takana
sytytellään lamppuja minun pöytäni
sekaisin kuten tavallista
vasemmalla reunalla kirjapino
tyhjä partavesipullo
oikealla avattu maitopurkki
kynäteline pino papereita
tyhjää joitakin sanoja
kahdeksantoista vuotta
mahdollisesti

(17.11.2018)   

Photo by Julienne Erika Alviar + Thank you!

Standard
Uncategorized

Tilassa jossa ei ole runoutta

Tilassa jossa ei ole runoutta
tiedettä, ei viihdettä
puu raapii ikkunaa
koneisiin syntynyt sukupolvi
riuhtoo käsiään
Sinä tiedät mitä
sinulle tapahtuu
Puut paukkuvat tulen kourissa
Et ole tapahtumien armoilla
Silti tämä tuttu
mistä ei saa otetta
Ruis kukkii
koivu levittää jälkeläisiään
Olet tullut jokien risteykseen
sytytät nuotion, järjestelet
tavarat ympärillesi
Tunnustelet kielellä itseäsi
maailmaa, olet tullut
jokien risteyskohtaan
tässä on paikka kanootille
sen kokka osoittaa
aaltojen suuntaan

(21.10.2018)

Photo: Isis França

Standard
Runot

Egyptin kuningas

Päivät ovat kuumia. Yöllä palelemme
vilttien alla. Emme uskalla sytyttää
nuotiota, olemme näkymättömiä.
Emme jätä jälkiä, keräämme roskat,
tasoitamme maan. Auringon yllä
on harso, valo kuin pienet sakset
leikkaa ihosta irti tilkkutäkkiä.
Syntyy haavoja, veren sivujokia
keskellä mustaa Amazonasta.
Luodinkestävien lehtien
lomista tuikkivat silmät.
Me livumme kanootilla päivän poikki,
aamusta iltaan. Hengitämme vielä,
käymme makuulle neulasten päälle,
suurten kuusten hiuksiin. On tyyntä.
On odotusta, joka on täyttymystä.
Me nukumme, ja nukkuessa kuroutuvat
haavat umpeen. Kaikki tämä on unta:
sanat joita ei lausuttu:
jäivät kaikumaan pyhien pylväiden
väliin. Heti maanantaina minä,
Toth, Egyptin kuningas,
Atlantin Herra, laskeudun
portaat kellariin – jonne
yliopiston toimistorakennus
pihanurmineen on minulta
lupaa kysymättä siirretty.

(21.10.2017)

Standard
Runot

Oi kuinka hyvä

Oi kuinka hyvä minun on, kuin pienen eläimen metsässä, kuusen kätkössä.
Minun ovat pimeys ja
minun lämpö,
minua varten rakennettiin
kohtu, naisen sydämen rytmi.
Minun nimeäni toistavat tähdet,
minun ympärilläni pyörivät galaksit.
Kuinka hyvä on nukkua,
unohtaa, antaa kuvien kuolla,
katsoa tyhjään kuin vasta nyt
näkisi kasvonsa. Kun nostat peiton
reunaa, löydät minut,
unessa vielä.

Standard
Uncategorized

Tekosyy

Olen pannut talteen kaiken minkä olen irti saanut.
On köyhää, kuolema kuukauden päässä;
tyhjää lompakossa, lompakon alla.

Ei töitä, minä kirjoitan. Työtä ei tässä maailmassa ole.
Ja kirjoittaminen on turhaa. Sanojen ajatteleminen
sattuu, kädet puutuvat näppäimille.

Kotimaassa, kauan sitten, sain töitä pakkausfirmasta.
Ajoin aamuisin bussilla kaupungin laitamille, kävelin pienen
metsän poikki teollisuusalueelle, ylitin ojan ja olin töissä.

Pakkasimme sanoja laatikoihin, niistä joku tekisi lauseita.

Mietin kuinka firmojen omistajat olivat menestyneet.
Muutamat heistä olivat minuakin nuorempia.
Olin nuori ja ajattelin että aikaa olisi ja tulisi lisää
kun tarvittaisiin.

Olin isääni vanhempi. Hänen sukupolvensa valmistui aikaisin.
Olivat aikuisia koulusta päästyään. Sen näkee
valokuvista, silmistä joissa on vakavia ilmeitä.

He olivat aloittaneet alusta, edenneet kohti päämäärää.
He eivät olleet runoilijoita. Heillä ei ollut sitä tekosyytä.

Standard
Uncategorized

Seuraavat tuhat vuotta

Seuraavat tuhat vuotta
kuuntelen sanoja
joita ei kukaan on sanonut
luen Beethovenin
kuudetta sinfoniaa
saanko istua viereesi jos et jää
koko illaksi on tieto
kaksi suurta kirjaa pöydällä
sinun silmälasisi
minä tunsin sinut kun et
vielä ollut ihminen

Standard
Uncategorized

Matkalla

Matkanteko hidasta
nilkka nyrjähtänyt
takki täynnä koneita
käytöstä poistettuja
käärinliinoja
lunta satanut kaulasta
kengännauhat auki
lentokone syöksee
taivaalle metallia
tuuli peittää
tienviitat

Standard
Fidzi, Uncategorized

Listaus

Etsit itseäsi valokuvista,
filmikäsikirjoituksista,
ulkomaisista kotimaista,
koirista, puista, taloista,
arkkitehtuurista,
kaduista, ikkunoista,
ovista, puistoista,
purjeveneistä,
autoista, porteista,
vanhoista ihmisistä,
tavaroista, eläimistä,
elämästä, kauneudesta,
auringosta, yöstä,
päivästä, kultaisista
linjauksista,
Fibonaccin numeroista,
väreistä, värittömyydestä,
terävistä varjoista,
tasaisesta valosta,
hitaasti hengitetystä
väräjävästä ilmasta,
ajatuksista joihin
mahdut tanssimaan,
minun nimestäni omasi
jatkona, keinuvista
puista, pensseleistä,
tauluista,
nappipaleteista,
vesiväreistä
ulapan laidalla
ne leviävät, tummuvat
yhtyvät toisiinsa,
ovat yhtä

Standard
Proosarunot

Hoffman

Mutta Hoffman jonka kanssa menin uimaan saunan päätteeksi tuli toiseksi Perinteisen tyylin välierissä. Hän ei hymyillyt, kohotti kättään vain ja painui pukukoppiin. Tiesimme, tai minä tiesin, kenties moni muukin, että hän oli tullut saksanmaalta sisällissodan aikaan; silloin kun Saksa taisteli Saksaa vastaan. Siitä on nyt vuosia, vuosia. Hän puhui Suomea murtaen mutta puhui kuitenkin. Se oli saavutus johon moni ulkomaalainen ei kyennyt. Sanoin sen hänelle. Hän hymyili. Heitimme löylyä. Olimme hiljaa. Senkin hän oli oppinut; että ystävyys koetellaan ja pystytetään hiljaisuuden varaan. Olimme yhteisen tehtävän edessä, saman johon moni oli ennen meitä tuhoutunut. Tätä sotaa oli nyt jatkunut kymmenisen vuotta. Olin ehtinyt täyttää kolmekymmentä, Hoffman oli kuudenkympin plussapuolella. Minun nuoruuteni, hänen kokemuksensa. Siihen tämä kertomus, Suomen tulevaisuus, perustuisi.

Standard
Päiväkirjat, Proosarunot

Kuva taloista auringonlaskussa

image

Pysähdyin kotimatkalla Ginan vanhempien luota. Aurinko laski länteen. Otin kuvan auringon värjäämistä taloista, kävelin takaisin autolle. Jatkoimme samaan suuntaan, aurinko ja minä. Minä pysyttelin kuitenkin ylhäällä. Kun tulin kotiin, oli pimeää. Käytin koiria ulkona. Juoksimme pimeitä katuja. Minulla oli jalassa keltaiset lenkkarit. Mietin miksi nyt riitti happea juoksemiseen, vaikka aiemmin olin hengästynyt lyhyessä ylämäessä. Oliko niin että tietty vuorokauden aika sopi paremmin urheiluun kuin jokin toinen? Minulla se tuntui olevan iltapuoli.

Standard
Uncategorized

Psykoterapiaa

Tyttö seisoo rannan betonilla
selkä tuuleen,
tämä on viides
vuotemme yhdessä,
muistatko kun videoin
sinun kyyneltesi valaan —
muistikirjaan oli piirretty
ovaalin muotoinen hahmotelma,
pyrstön terävä kaari,
pienet pyöreät silmät:
niistä sinua katsoi
jokin jolla ei ollut nimeä.
Se pysähtyi kuvaan hetkeksi.
Katosi sitten pinnan alle.

Standard
Uncategorized

Arabian meri

Lentokone kaartaa
Arabian meren rannikolle
Intia on vaaleaa tasankoa
tummina kohoavat kukkulat
Taloja ei tältä korkeudelta näe
Peltojen kankaat
laskettu kuivumaan
rinteiden pengermät
kuin portaat
loppuvat kesken

Standard
Uncategorized

Moskova

Ilkka Koponen on kuollut ja kuolema on tämäkin matka pilvien ylle, valoon, me synnymme uudesti, ylhäältä, laskeudumme Moskovan mustalle kiitoradalle, hankien, puiden, talojen sisälle, jotka katoavat, on vain päänsärky, venäläisen tupakan tympeä tuoksu lentokoneen tuuletinaukoissa, stuertin hikiset kainalot; ja me sulloudumme bussiin kuin valaan vatsaan, se on oksentava meidät kidastaan, pilaantuneen mustekalan, tuhannet kädet valmiina ottamaan vastaan, pitelemään kiinni kuin lapsesta, kuolleesta ystävästä, ihmisestä, minä yksin, muiden mukana, pimeällä lentokentällä, kuljemme kaikki transithallin portin läpi

Standard
Uncategorized

Risteyksessä

Olen saapunut kotiin, herännyt,
nukkunut suojattoman ihmisen unta,
takassa tuli, räiskyvä,
hulmuavat hiukset,
minä pysähdyn kynnykselle,
valo viiltää yöhön
haavan,
kirurgin veitsi,
molekyylit takertuvat toisiinsa
mustat kitarat
kastuvat sateessa
tuuli heiluttaa valkoista
miestä
kuin lipputankoa
tienvarren kapakassa
keskellä amerikkaa
mississippissä
soi blues
kun sataa
neljän tien risteyksessä
salaman valossa
hopeinen enkeli
kuin kauan sitten
lapsuuden pinnasängyn yllä:
tähänkö päättyy
tähänkö päästiin itkemättä
Jumalaa, musiikkia…
minun isäni kuoli
runossa jonka kirjoitin kauan sitten
minä kirjoitan sen uudelleen
hänen kuolemansa, surun
minä lojun
nojatuolissa maailman
kaukaisella kulmalla
minun rintani päällä
hyrisee harmaa kissa
kun kirjoitan
sen korvat
kuulevat jokaisen kirjaimen
sen silmät puoliksi
kiinni, puoliksi
kun alkaa uni, kun moottorin hyrinä
vaimenee, hidastuu, lakkaa
ja se nukahtaa, nukkuu
ei välitä siitä
mitä kirjoitan

Standard
Uncategorized

Klooria

Niin kauas kuin uni vie,
ja vettä riittää,
saa hengittää vapaasti,
muistaa lapsuuden uimareissut
jäätelön, lihapiirakan, kloorin
kimmeltävän tuoksun,
vajoa kaakelein vuoratun arkun
pohjalle, tyhjentää
lihakset hapen loputtomasta
lupauksesta:
nostakaa! Ja taivas
kiisseliä, sinisiä suudelmia
äidin käsivarsilla
minä hymyilen, minun käsivarteeni
tartutaan, naurattaa,
vihreys ympäröinyt
äänettömän auringon:
turvassa: kuulen
kuinka lapset kiljuvat jälleen,
iloa tippuvien
hiusten pisarat

Standard
Uncategorized

Kalastajatorppa

Norjan rannikolla vuonot kuljettavat
merivettä syvälle sisämaahan
meren tuoksu tarttunut
kalastajatorpan seinällä
roikkuviin verkkoihin,
keskelle ovea naulittu
suuri kalanpää,
kuinka kauan siitä kun täällä
on joku asunut,
käärinyt hihansa, upottanut sormensa
päivän sisälmyksiin,
pitkien öiden kuvanauhat
pyörivät mielessä,
kilpauinti kuun kanssa,
mustaa vettä, teräviä kiviä,
syvyys jota paetessa
repii polvensa verille,
kaatuu elämän
mitättömiin päätöksiin,
tyhjinä toistuviin päiviin,
ei mikään ole
kuten alussa kuvitteli,
yksinäisyys
miestä väkevämpi,
naista näillä syvyyksillä
ei saa onkeensa,
vedestä nousee valaan
sininen selkä,
lokit pyrähtävät
siivilleen, laskeutuvat,
on tyyntä jälleen.

Standard
Uncategorized

Sammalin vuorattu huoneisto

Tuuli on kuollut yön aikana,
aamulla herätessä tyyntä
kuin ei olisi tapahtunut mitään:
valo vain valunut maahan,
metsään johon olen asettunut
taloksi, sammalin vuoratuille
seinille; koko huoneisto on täynnä
valossa kylpeviä hyönteisiä, puiden
kädet kohonneet ilmaan,
lintujen ylimmät oksat sirkuttavat
korven salaista historiaa:
mitään ei jää pimentoon,
linnut eivät sopimuksia noudata,
eivät lakkaa laulamasta,
ottavat työnsä vakavasti,
ilmoittavat ennakolta
kuinka aurinko pian laskee,
yö hellästi hivuttaa vierelle.

Standard
Uncategorized

Pelkuri

En saanut unta,
valvoin keittiön pöydän ääressä,
kävin läpi tapahtumia
jotka peruuttamattomasti
olivat tapahtuneet.
Käärin tupakkaa, poltin,
käärin uudestaan.
En tuntenut häntä,
ystävääni, hän oli poissa,
seisoi kun minä kaaduin,
vaikeni kun valehtelin,
jätin hänelle pelkurin
hyvästejä: tämä mitätön olento
tervehtii sinua.
Kun aamu valkeni,
avasin oven, valo viilsi
silmiin haavan: hän
antoi aurinkonsa paistaa
niin hyville kuin pahoille.

Standard
Uncategorized

Yksin

Makasin peiton alla,
painoin tyynyä korville.
Peiton kankaaseen oli
tarttunut nukkapalloja.
Eteisessä puhuttiin taas.
Sitten: ovi, askelten
kaiku käytävässä.
Minä raotin tyynyä,
vedin henkeä syvälle,
puhdasta ilmaa.
Joko ne ovat poissa?
Joko olen yksin,
turvassa?
Minun ruumiini,
peiton alla, näkymätön.
Mistä ne tulevat, nukkapallot,
mikä ne tekee?
Ne tarttuvat kankaaseen,
niitä ei saa irti.
Olen päättänyt laskea
ne kaikki.

27.6.2008

Standard
Matkustaminen

Varastettua kalaa

Uusi hotelli, uusi päivä, uusi yö. Minä valvon, en saa unta. Makaan hotellin sohvalla, omistan kaiken: huoneiston, kerrostalon, kaupunginosan, ylimmän kerroksen pitkän pilven alla, uuden maan, uuden seelannin maailman äärimmäisellä laidalla, välimerkkien keskellä, yläpuolella, alapuolella, sivussa joka aukeaa: kuin kotka minä katselen kaikkea minkä omistan, en mitään mutta kaiken, ihmisen ikävän, vapauden olla kesken, lentää talojen, kattojen yllä kello viisi aamulla, liittyä lokkien kirkuvaan jengiin kalatorin laidalla, nokkia omaa tilaani tähän vieraaseen kaupunkiin; tilaa johon muilla ei ole asiaa, paitsi hänellä jonka oma olen. Minä varastan kalan kauppiaiden käsistä, kuljetan se nokassa keittiöön. Minä paistan, syön hyvällä omallatunnolla, sillä ilta on tullut ja yön tuoksut tulvivat ikkunasta huoneeseen, minä syön, muistelen kotimaata, johon en palaa, josta en ole lähtenyt, minun paikkani maailmassa: kaksi matkalaukkua, kaksi kieltä: toisella puhun, toista pidän takataskussa, kuin littaantunutta kirjettä, minä makaan hotellin sohvalla, herään pilkkujen, puolipilkkujen keskeltä; elämästä jota kirjoitan, johon en pane pistettä vielä, se muuttuu hetki hetkeltä, on aina valmis, kuin kuolema, kuin nuoruuden ystävä, kuin päättymätön lause, ja uni joka karkaa käsistä kun sitä koskettaa.

(Auckland 2. syyskuuta 2009)

 

 

Standard
Uncategorized

Lännen maa

Maa oli hiekkaa ja tuulta
matkaa jatkettiin kamelin selässä
pitkiä päiviä, pikaisia öitä
nuotion valossa,
kuivaa lihaa ja lämmintä maitoa,
me etsimme kuningasta
vieraalla maalla syntyneistä,
hänen tähtensä taivaan
miljardien tähtien joukossa,
yksi ainut, kolmen veroinen,
matkalla lännen luvattuun maahan.

Standard
Uncategorized

Käytävän valo

Oven takana on pimeä.
Vesi ryöpsyy viuhkana taivaasta,
pihapuut painivat näkymätöntä
pelkoa vastaan, huitovat
kauhua kasvoiltaan.
Märkä tarttuu kaulukseen,
valuu kaulaan, rintakehälle.
Mies laskeutuu portaat,
kääntyy talon kulmalta, hänen 
kädessään on roskapussi.
Hän avaa punaisen kannen, 
tiputtaa pussin muiden
pussien joukkoon,
nousee portaat takaisin sisään,
vetää oven kiinni:
käytävän valo sammuu
itsestään.

Standard
Uncategorized

Arkki

Jalat eivät ylety pohjaan,
arkki on irronnut maasta.
Näkyy kelluvia puita,
ihmisen raatoja,
minun sukuani –
naapureita, vihamiehiä.
Vedet ovat irronneet kalliosta,
taivas on auennut.
Sataa neljäkymmentä
yötä, päivää, sitten:
hiljaista, kauan aikaa.

Arkki rysähtää Araratin kiveen.

Standard
Uncategorized

Hän matkustaa junalla yön aavikon halki

Hän matkustaa junalla yön aavikon halki,
kukkien terälehdet, pakenevat kasvot,
kaukana ikkunan takana
valon keltainen piste,
unen sotilaat liekkien loimussa,
sidottu päivän haavat,
lastoitettu katkenneet luut,
minä siellä heidän kanssaan,
makaamme nuotion lämmössä,
pieni uskollisten osasto,
kuljemme yhdessä kuolemaan,
mustan taivaan alla,
kuun valossa, pitkä käärme
kulkee pitkin rataansa,
on poissa.

–Markus Jääskeläinen

Standard
Uncategorized

RUNOILIJA

Hän pellolla käveli,
oli vapaa kuin härkä;
paistoi ja satoi,
oli kuiva ja oli märkä.

Kuukausia, vuosia
kului auringon alla,
ruohoa kasvoi,
pilvet kulkivat, tuli halla.

Oli takiaiset, kortteet,
pajunvarret;
pihinää tuulessa lauseet,
sananparret.

Ei edes ihminen ollut enää,
söi ruohoa, joi sadetta,
nukkui luolassa, kiven alla,
heräsi, kiipesi kumparetta,

siltä illalla jälleen alas vieri.
Oli yksinäistä, oli seuraa,
tähdet pimeästä vilkuttivat,
hän kuunteli hirnuvaa peuraa.

Tämäkin oli väliaikaista,
satoi vettä, paistoi aurinko,
hän kastui, antoi tuulen viedä
sen mihin sattui, kävi vahinko.

Standard
Uncategorized

Patja

Minulla on patja jolle lasken vartaloni,
pimeys ikkunan takana, huurtuva hengitys.
Maailman toisella puolella
on syksy kevättä, ja palmut
kukkivat talven viimassa.
Minä kirjoitan sateesta bussin ikkunassa.
Pisarat vierivät vaakasuoraan,
jokainen pysäkki on koti,
lopullinen määränpää.
Makaan patjalla, vuokrahuoneen lattialla,
veri kohisee korvissa,
pimeyttä seuraa valo,
minä kirjoitan kirjettä kotiin,
en ole voinut hyvin,
mutta paremmin.
Ikkunan takana on viereisen
talon seinä, lapset pihalla
kiljuvat ruokaa, äitiä, isää.
Minä en ole nukkunut,
painan silmät varovasti kiinni,
saatan tämän unen päätökseen.

Standard
Uncategorized

That’s what misery is

That’s what misery is,
Nothing to have at heart.
It is to have or nothing.

It is a thing to have,
A lion, an ox in his breast,
To feel it breathing there.

Corazon, stout dog,
Young ox, bow-legged bear,
He tastes its blood, not spit.

He is like a man
In the body of a violent beast.
Its muscles are his own . . .

The lion sleeps in the sun.
Its nose is on its paws.
It can kill a man.

— Wallace Stevens

*

Kurjuutta on se
ettei ole mitään sydämellä.
Sitä on tai sitten ei mitään.

Se on jotain minkä tahtoo itselleen,
leijonan, härän sydämeensä,
tuntea sen hengittävän siellä.

Corazon, vankka koira,
nuori härkä, vääräsäärinen karhu,
suussa sen veren maku, ei sylkeä.

Hän on kuin ihminen
villipedon ruumiissa.
Sen lihakset ovat hänen omansa…

Leijona nukkuu auringossa.
Sen kuono on tassujen päällä.
Se pystyy nujertamaan miehen.

— Wallace Stevens
Suomennos: Markus Jääskeläinen

Standard
Uncategorized

Kirjoitat nimesi vieraskirjaan

Sinä nouset vuoren harjalle,
kirjoitat nimesi
vieraskirjaan,
saat avaimen, raahaat
laukkua huoneeseen
asetut taloksi sänkyyn
et nuku et ole valveilla
kahden maan välissä vielä,
on syksy ja tuuli,
kuolleita lehtiä
leijailee laaksoon
sinun kasvosi ikkunassa,
lumesta törröttävää ruohoa:
alempana rinteellä
likainen lammaslauma
taivaan harmaat pilvet

Standard
Uncategorized

Sään nyrkki

Sään nyrkki
kohonnut pään ylle,
terälehtien
tuoksu avautunut
pimeyteen
tämä yksi ainut kukka
pimeydessä
ei valoa ole
jalat harppovat
huoneen halki
sydän, armotonta surua
musta silkki
kädet kuin köysiä
seireenien
laulu
ja aaltojen huojuvat heinät
seitsemän meren sylissä

Standard
Uncategorized

Sumussa silmät

Mökki on rakennettu
mökin sisälle,
sumussa silmät
kuin ikkunat.
Kotipolku on peittynyt
neulasiin, hämähäkki
roikkuu räystäältä.
Kun on löytänyt
avaimen, silmälasit, kengät,
on pimeää
eikä ulos voi
enää mennä.

Standard
Translations

RUOHOA

image

WALT WHITMAN: RUOHOA
Suomentanut Markus Jääskeläinen

1.

Minä juhlin itseäni ja laulan itsestäni
ja minkä lausun omakseni voit sinäkin lausua omaksesi
koska kaikki minulle kuuluva kuuluu myös sinulle.

Minä lorvailen, vokottelen sieluani esiin,
makaan ja lorvailen kaikessa rauhassa, katselen kesässä kasvavaa
   ruohonkortta.

Minun kieleni, vereni jokainen atomi tästä mullasta muovattu,
   tästä ilmasta,
olen syntynyt täällä vanhemmista jotka ovat syntyneet täällä vanhemmistaan,
   he omistaan:
minä aloitan nyt, 37-vuotiaana, täysissä voimissa,
ja toivon etten lakkaa ennen kuin kuolen.

Tappelevat uskonnot ja riitelevät koulukunnat saavat
väistyä sivummalle, en unohda niitä mutta jätän ne omaan
   arvoonsa,
minusta on hyvään ja pahaan, aion kaiken uhallakin puhua suoraan,
hillitsemättä luontoani, koko olemukseni voimalla.

2.

Talot ja huoneet ovat täynnä tuoksuja, hyllyt ovat pullollaan tuoksuja,
hengitän niitä sisääni, tunnen ne ja pidän niistä,
niiden tisle voisi juovuttaa mutta en suostu juopumaan.

Ilmakehässä ei ole tuoksua, tisleen makua, se on hajuton,
se on ikuisesti olemassa suutani varten, olen rakastunut siihen.
Menen rantatörmälle metsän reunaan, paljastan itseni,
   riisuudun alasti,
kuin hullu himoitsen ilman kosketusta.

Hengitykseni huuru,
kaiut, värähdykset, supatetut kuiskaukset, lemmenjuuri, silkkilanka,
   köynnöksen haarat,
sisään- ja uloshengitys, sydämenlyönnit, veren ja ilman kierto
     keuhkoissani,
vihreiden tai kuivien lehtien vieno tuoksu,
   rannan, meren tummien kallioiden,
     ladon heinien,
tuulen pyörteisiin syöksemieni sanojen ääni,
jokunen kevyt suukko, halaus, käsien kietominen toisen ympärille,
paisteen ja varjon leikki puissa, notkeitten oksien huojunnassa,
iloa yksin ollessa ja katujen vilinässä, pellolla ja mäen rinteellä,
terveyden tunne, keskipäivän liverrys: laulua minusta kun nousen sängystä,
tervehdin aurinkoa.

Pidätkö tuhatta hehtaaria paljona? maapalloa valtavana?
Oletko kovalla vaivalla opetellut lukemaan?
Tunnetko ylpeyttä kun ymmärrät runojen merkityksen?
Seisahda hetkeksi kanssani tänä päivänä ja yönä niin saat
tietää kaikkien runojen alkuperän,
sinulle annetaan parasta mitä maa ja aurinko tarjoavat, (aurinkoja
   on miljoonia muitakin),
sinun ei tarvitse enää tyytyä toisen tai kolmannen käden tietoon, katsella kuolleiden
   silmin eikä ravita itseäsi kirjojen haamuilla,
et myöskään katsele minun silmieni läpi etkä opi
   minulta,
kuulet asioiden kaikki puolet ja suodatat ne itsesi läpi.

3.

Olen kuunnellut suurten puhujien puhuvan alusta
   ja lopusta
mutta minä en puhu alusta enkä lopusta.

Koskaan ei ole ollut enemmän alku kuin nyt,
enemmän nuoruutta ja ikää kuin nyt.
Eikä täydellisyyttä tule koskaan olemaan enemmän kuin nyt,
taivasta ja helvettiä enemmän kuin nyt.

Kiima, kiima, kiima,
maailman loputon, lisääntyvä kiima.
Tasa-arvoiset vastakohdat tulevat esiin pimeän suojista:
ainetta ja kasvua kaikkialla, loputtomiin seksiä,
identiteettien sulautumista toisiinsa, eroamista, sikiävää
   elämää kaikkialla.

Turha selittää tämän tarkemmin, niin oppineet kuin oppimattomat
   tietävät sisimmässään että näin on.  

Varmaakin varmempana, kuin mittaluodin avulla suoristettu,
   niskahirteen tiukasti liitetty pystypylväs,
vankkana kuin hevonen, täynnä rakkautta, ylpeyttä, sähköä
minä seison tässä, minä ja tämä arvoitus.

Sieluni on kirkas ja raikas ja kirkasta ja raikasta on kaikki
   sekin mikä ei ole sieluani.

Jos toinen puuttuu puuttuvat kummatkin, ja näkymättömän todistaa näkyvä,
kunnes se puolestaan muuttuu näkymättömäksi ja tulee todistetuksi.

Pitämällä parastaan esillä, erottamalla sen huonommasta
   aikakausi kasvattaa aikakautta.
Mutta minä tiedän että asiat ovat erinomaisen hyvin ja sopusoinnussa,
   en puutu niiden vuoropuheluun, menen kylpyyn
   ja ihailen itseäni.

Jokainen jäseneni ja ominaisuuteni, kuten kenen tahansa
   lämminsydämisen, tahrattoman ihmisen,
   on minulle mieleen,
ei sentti eikä sentin pätkä ole häpeäksi eikä mikään
   osa jää vähemmälle huomiolle kuin toinen.

Olen tyytyväinen: näen, tanssin, nauran, laulan.
Ja kun vierelläni makaa koko yön tämä syleilevä, rakastava sänkykaveri
   joka poistuu vaivihkaisin askelin aamun sirkutukseen,
jättää valkoisin pyyhkein peiteltyjä lahjakoreja joita koko talo pursuaa,
enkö silloin hyväksyisi, oivaltaisi elämää tässä hetkessä?
Käskisinkö silmieni katseen kääntyä
   tieltä jolle hän katosi,
alkaisinko heti räknätä sentilleen
mitä hyötyä mistäkin on ollut, vai onko
   ollut mitään.

Standard
Uncategorized

Mandariiniviulu

Tien varrella vieri vieressä
siirtolaisten rakentamia taloja
ruusut kukkivat on keskitalvi
ei lunta ei pakkasta
verannan halogeenivalossa
muovipöytä
valkoiset tuolit
kaarevan parvekkeen reunalta
alkavat linnunradat
hänen mustat silmänsä
mandariiniviulu

Standard
Uncategorized

Konkreettisia lauseita

KONKREETTISIA LAUSEITA

1.

Tyttö on kuollut yön aikana,
henki lähtenyt,
tuuli pysähtynyt portailla
oveen koputtamatta.

2.

Raudan makua suussa,
pöydällä hyvässä järjestyksessä
paperit jotka oli täytettävä.

3.

Kuin mikään ei olisi poistunut,
sama vauvan iho,
nuku hetki vielä,
älä herää.

4.

Hengitys, tuoksu,
se mitä on jäljellä,
on poissa.

5.

Aamulla herätessä niin tyyntä
että tietää myrskyn
kolkuttaneen ovelle
menneen ohi.

6.

Vähä vähältä
valo aukaisee
nuppujen kielet,
on paljon sanomista,
vähän ja aikaa,
kunnes katoavat
toisen, toden
ääriviivat,
ei sanoja enää,
vain kukkien terälehdet,
vähitellen sulkeutuvat.

7.

Minkä väriset sinun silmäsi
ovat Jumalan valossa
kun emme enää näe niitä.

8.

Anna tavallinen päivä,
vähän sanoja,
kiitollinen mieli,
ei muuta.

Standard
Uncategorized

Keskellä Amerikkaa

Tienvarren kapakassa
keskellä Amerikkaa
mies tapaa naisen.
He siirtyvät eteisestä
keittiöön, keskiyön
jääkaapilta makuuhuoneen
ovelle; kahden ihmisen
yhtyvät varjot.
Ovi on sulkeutunut,
syntyy huutoa, hikeä, verta.
Kunnes hiljaista jälleen:
keskellä taivasta
kuu ja tähdet,
sininen sointu.

Standard
Uncategorized

Portaat johtavat takapihalle.
Aika on pysähtynyt
valokuvaksi helteestä.
Mikään ei liiku.
Ihmisten, autojen, hyönteisten
äänet kuin vaimeaa kaikua,
johon korva ei jaksa tarttua.
Me laskeudumme uneen,
lapsuuden lämpimiin kesiin.
Kaikki on vielä tallessa.

Aside

20130805-235522.jpg

Poetry

Just Now in Leura

Image
Poems

IN THE LIGHT OF THE SCREEN

IN THE LIGHT OF THE SCREEN, OR COMPUTER BLUES NO 2

In the light of the screen
you and I will be seen
when the last of the stars
will have nodded to sleep
when the highway of cars
will have woken to keep
Australia rolling, Australia fed.
In the light of the screen
we are earning our bread
and our butter and our caffeine.
As someone once wrote,
(and here I must quote):
He who works not for salary
still works not for free.

20130131-010502.jpg

Standard
Uncategorized

Päätin jättää menneen

Päätin jäättää menneen

              ja jatkaa tästä missä nyt olen

konkreettisesta tilanteesta

              jatkuvasti muuttuvasta

minä käyn kaupassa

              kauppaan on matkaa

kävelen puiden ali, ylitän

              ison tien, odotan valoissa

kun pääsen tien yli

              alkaa kuumottaa

päivä on ollut harmaata, vettä

              tihkunut, sää kun ei tiedä

kuinka pukeutua

              tien varrella vieri vieressä

siirtolaisten rakentamia taloja

              kaukana kotoa ruusut

kukkivat on keskitalvi

              verannan halogeenivalossa

muovipöytä, valkoiset

              muovituolit

kuinka näitä kaarevia

              parvekkeita kuvailisin, rosoisia

vauvankakan värisiä tiiliseiniä

              hänen mustat silmänsä

ikkunan takana

              ennen seuraavaa risteystä

pihatien reunassa

              appelsiinipuu

sen oranssit hedelmät

              kuin pimeään

iltapäivään sytytetyt

              kypsät lyhdyt

lähiön lauhkeassa

              ilmassa, matkalla

ostoskeskukseen

              kaukana kotoa

Standard
Uncategorized

On the coast of Norway

On the coast of Norway the fjords carry
seawater deep into the inland,
the smell of sea stuck
to the nets hanging on
the wall of a fisherman’s hut,
a large fish head
nailed in the middle of the door,
how long since some one
has lived here,
rolled up his sleeves,
pushed his fingers
into the guts of the day,
the film-reels of long nights
rolling in mind,
swimming in contest with the moon,
black water, sharp stones,
the depth you run from
scraping your knees to make them bleed,
fall into the inconsequential
decisions of life,
the empty days following one another,
nothing is as
you imagined in the beginning,
the loneliness
stronger than the man,
a woman you cannot hook
in these depths,
there’s a blue back of a whale
rising from the water,
the gulls sprinting
on to their wings, descending,
it’s calm again.

28 12 2010

Standard
Runot

Norjan rannikolla

Norjan rannikolla vuonot kuljettavat
merivettä syvälle sisämaahan
meren tuoksu tarttunut
kalastajatorpan seinällä
roikkuviin verkkoihin,
keskelle ovea naulittu
suuri kalanpää,
kuinka kauan siitä kun täällä
on joku asunut,
käärinyt hihansa, upottanut sormensa
päivän sisälmyksiin,
pitkien öiden kuvanauhat
pyörivät mielessä,
kilpauinti kuun kanssa,
mustaa vettä, teräviä kiviä,
syvyys jota paetessa
repii polvensa verille,
kaatuu elämän
mitättömiin päätöksiin,
tyhjinä toistuviin päiviin,
ei mikään ole
kuten alussa kuvitteli,
yksinäisyys
miestä väkevämpi,
naista näillä syvyyksillä
ei saa onkeensa,
vedestä nousee valaan
sininen selkä,
lokit pyrähtävät
siivilleen, laskeutuvat,
on tyyntä jälleen.

28 12 2010

Standard
Uncategorized

To travel by train through the desert of night

To travel by train through the desert of night,
to leave the houses and streets,
to step on the platform,
to climb on the steps of the train
one foot on the way already.
To lift the baggage
through the door of the carriage,
to walk along the aisle,
to peep into sleeping compartments,
to open the door of one’s own compartment,
to lower the bags on the floor,
to sit down —
happy to have made it,
to have just begun,
to have escaped the rain.
And the train jerks into movement,
moves slowly forward,
accelerates, finds the balance
of speed,
glides on its own weight
beyond the last lights of city,
and nothing holds
one in place any longer;
one is free
and loose,
breathes the scent of fields,
the grass burning in the dark, far away.
A late bicyclist has stopped
at the level crossing, beneath a lonely light,
into a photograph;
unhurriedly the gazes meet
in the window and beyond the window,
the wind ruffles up the hair for a moment,
the eyes in the train window,
a hardly recordable flash:
the train is gone.

Standard
Uncategorized

Matkustaa junalla yön aavikon halki

Matkustaa junalla yön aavikon halki,
poistua taloista ja kaduilta,
astua asemalaiturille,
nousta junan rappuselle toinen
jalka matkalla jo,
nostaa matkalaukku
vaunun ovesta, toinen,
kävellä käytävää,
kurkkia makuuosastoihin,
avata oman osaston ovi,
laskea laukut lattialle,
istahtaa alas
iloisena että on ehtinyt,
että on juuri alkanut,
selvinnyt sateesta,
ja juna nytkähtää liikkeelle,
liikkuu hitaasti eteenpäin,
kiihdyttää, löytää vauhdin
tasapainon,
lipuu omalla painollaan
kaupungin viimeisten valojen taakse
eikä mikään pidä enää kiinni,
on vapaa ja irti, hän hengittää
peltojen, puiden, tähtien tuoksua,
kaukana pimeässä palaa heinä,
myöhäinen pyöräilijä pysähtynyt
tasoristeykseen, yksinäisen valon alle,
valokuvaan,
kiireettä kohtaavat katseet
ikkunassa, ikkunan toisella puolella,
tuuli tuivertanut hetkeksi hiukset,
silmät junan ikkunassa, tajuntaan
tuskin tallentuva välähdys:
juna on poissa.

Standard
Uncategorized

Patja

PATJA

Minulla on patja jolle lasken vartaloni,

pimeys ikkunan takana, huurtuva hengitys.

Maailman toisella puolella

on syksy kevättä, ja palmut

kukkivat talven kiimassa.

Minä kirjoitan sateesta bussin ikkunassa.

Pisarat vierivät vaakasuoraan,

jokainen pysäkki on kotona,

lopullinen määränpää.

Makaan patjalla, vuokrahuoneen lattialla,

pimeyttä seuraa valo,

minä kirjoitan kirjettä kotiin.

Ikkunan takana on viereisen

talon seinä, toinen ikkuna.

En ole nukkunut

painan silmät kiinni,

kuin kokeeksi.

Standard
Uncategorized

Hotelli humina

Huone maksettu päiväksi kerrallaan
pitkään hiekkaan varisseet
varpaiden jäljet
hotelli huminan ovi
aukeaa yöhön,
keskelle kuutamoa
aallot vyöryvät rantaan
hennot hyönteiset
australian lainelaudat
palaavat mereltä kotiin.

Standard
Poems, Poetry

Translation in Progress

[This is a translation in progress. I’m having trouble finding right expressions for some of the words and getting the right feeling down. Thus, the alternative translations in brackets.]

POETRY IS WENDING THE WAY

Poetry is wending the way, [journeying, travelling]
counting the unending [endless] steps,
sitting down at the root of a tree,
lighting a cigarette,
watching the scenery, [landscape]
raising a wine bottle to
your lips, falling asleep,
sleeping unconsciously, [an unconscious sleep]
waking up, shivering
from cold, emptying your bladder,
pissing on flowers,
washing your face.
And poetry is taking [catching] a breath
before setting off, [taking off]
tying the strings of your bag,
packing up stories:
an empty moment wind
makes its nest into.

Standard
Runot, Runous

Runous on matkan tekemistä

RUNOUS ON MATKAN TEKEMISTÄ

Runous on matkan tekemistä,
loputtomien askelten laskemista,
puun juurelle istumista,
tupakan sytyttämistä,
maiseman katselua,
viinipullon huulille
nostamista, nukahtamista,
tiedotonta unta,
heräämistä, kylmästä
värisemistä, rakon tyhjentämistä,
kukkien päälle kusemista,
naaman pesemistä.
Ja runous on hengähtämistä
ennen matkaan lähtöä,
laukun narujen sitomista,
tarinoiden pakkaamista:
tyhjä hetki johon tuuli
tekee pesän.

Standard
Poems, Runot

Tammikuun helle / January heat

Portaat johtavat takapihalle.
Aika on pysähtynyt
valokuvaksi helteestä.
Mikään ei liiku.
Ihmisten, autojen, hyönteisten
äänet kuin vaimeaa kaikua,
johon korva ei jaksa tarttua.
Me laskeudumme uneen,
lapsuuden lämpimiin kesiin.
Kaikki on vielä tallessa.


The stairs lead onto the backyard.
Time has stopped
into a photograph of the heat.
Nothing moves.
The sounds of people,
cars, insects; like a faint echo
that the ears do not have strength
to seize onto.
We descend into a dream,
the warm summers of childhood.
It is all there yet.

Standard
Runot

Galaksit

Toissapäivänä meloimme saaresta, matka oli pitkä, nyt istun junassa, ihmisten sivistys ympärilläni, särkymättömät ikkunat, ja aurinko paistaa, sinä kastat kärventyneen ihosi veteen jota et uskalla juoda, sillä saaret kuin galaksit aukeavat ympärillämme, me kosketamme niiden rantoja.  Aurinko paistaa vedestä, mitä on auringon alla, kaupunki jota ei ole rakennettu, maailman alku, ja metsä johon eksymme kun kaikki on valmista, minä katselen sinun selkääsi veneen keulassa, sinä livut kohti tulevaisuutta, kellut valon ja varjon välissä, hiukset levällään.

Standard
nikotiinipurkka, Runot

Kun lakkasin tupakoimasta

KUN LAKKASIN TUPAKOIMASTA

Kun lakkasin tupakoimasta
	pureksin kauan nikotiini-
  purkkaa
		kunnes luovuin 
nikotiinista
siirryin tavalliseen purukumiin
	joka samaan hintaan, 
   halvemmalla
		valkaisi hampaat
piti leuat liikkeessä
	minä pidin siitä
		unohdin tupakan
nautinnon johon ei ollut varaa
	kun lakkasin 
tupakoimasta
		sanat heräsivät 
eloon
kaipauksesta tuli lopullista
	minä selasin kaupan 
		täysiä hyllyjä
mihinkään pysähtymättä, mitään
	omistamatta
		muu kaikki 
ylimääräistä, lahjaa
	tämä elämä kuin ilma 
		tervattomissa 
keuhkoissa
kaupan kassatyttö 
	hymyilee 
		skannaa 
purkkapurkin
	kiitos
		ei muuta

Petersham, Australia, 25.6.2009

Standard