Kyllä

Kun me hengitämme maailman keuhkot hengittävät.
Kun me lepäämme ei kenelläkään ole kiire.
Olemme karistaneet lumen harteilta,
riisuneet epätoivon sodan talvitakin,
lämmittelemme takan loimussa.
Täyttyvät hitaasti hapesta ja pranasta
minunkin ruumiini, saamattoman
sekavat haaveeni, väärään aikaan lausutut
tunnustukset, rakkauden ikuisuus,
tuska jota pakenen: Kyllä kyllä kyllä kyllä!

Tänä iltana on anteeksi annettu mitä ei
anteeksi saanut, kadonnut haudattu, hävinnyt tyhjään: auringossa, järven vedessä, askelissa
jotka puiden latvoissa havisevat: kyllä on
lopultakin kyllä! Se on minun suruni
kuollut ja haudattu, kuolleista noussut,
jonka hyväksyn ja jota rakastan, minun iloni, mestarini! Se on myötätunnon värisevä kukka
Gautama Buddhan kädessä, Jeesuksen sykkivä sydän!
Kyllä on Sri Sri Anandamayi Man askelet Intian
Valtameren rantahiekassa – jotka vesi kuljettaa
ulapalle, pilviin! Kyllä on Ramana Maharishin katse!
Kyllä on Mata Amritanandamayin avoin syli
Merihaan palloiluhallissa. Kyllä on kieli joka spitaalista ihoa nuolee! Kyllä on Babaji,
Himalajan kuolematon erakko!
Kyllä on nimettömän Jumalan tuhat nimeä!
Kyllä on valinta jota en tee!
Tänä iltana kyllä on maailman yllä
ja maailman silmät itkevät: entinen kyllä
on kuollut eikä uusi ole syntynyt vielä.
Tänä yhtenä iltana maailma on puhdas
ja minä olen puhdas ja valo joka loistaa
on puhdasta valoa: maailman alku on alkanut
maailman loppu ei koskaan lopu:
ikuisesti, peruuttamattomasti, läpikotaisin
tämä ainoamme, maailma: kyllä kyllä kyllä!

Markus Jääskeläinen

31.12.1998 – 1.1.1999